Laos ja sen ihmiset on taynna yllatyksia. Mitaan ei tule ikina ottaa itsestaan selvyytena ja kaikkeen tulee varautua. Yksi hyva esimerkki tasta on viime perjantailta.
Tyokaverini Chittana (jota Kaisa kutsuu Zittanaksi), pyysi minua mukaan pelaamaan jalkapalloa tyoporukan kanssa. Noh sovimme treffit jollekkin pikkukentalle klo 19:00. Lahdin ajelemaan kotoa vaatturin kautta. Saavuin sovittuun paikkaan ja tajusin etta kyse ei ollut siis vain meidan keskeisesta pikkupelailusta. Saavuin valaistulle kentalle jossa oli tuomarit, pallopoikia, yleisoa, ravintola jne. Jannitys alkoi hiipimaan pikkuhiljaa kun nain kuinka hyvia paikalliset olikaan. Chittana siis tarkoitti etta perustetaan oma jalkapallojoukkue ja pelataan muita joukkueita vastaan suoraan. Onneksi emme joutuneet viela perjantaina mitaan joukkuetta vastaan.
Illat tuntuu aina niin lyhyilta ja toivoisinkin etta saataisiin ensi perjantai vapaaksi jotta voisimme lahtea viettamaan synttareitani vang viengiin. Vang Vieng ei sinaansa kiinnosta minua hirveasti johtuen kaikista turisteista ja yleisesta meiningista, mutta luonto silla alueella on kuulemma uskomattoman kaunista.
Thaimaan reissu meni ihan ok, vaikka Udon ei mikaan metropolis todellakaan ollut. Thaimaa ei muutenkaan tunnu samalla tavalla kotoisalta kuin Laos. En tieda mikahan ihmeen barbababa minulle tuli mahaan thaimaan puolelta, mutta pari paivaa minulla oli jatkuvasti jollain tavalla pahaolo.
Yritan saada kirjoitettua enemmankin, mutta juuri nyt tuntuu silta etta ei ajatus luista yhtaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti