torstai 30. heinäkuuta 2009

Kuala Lumpur 30.7.2009 - Mikko

Hah, onpa ollut jännittävä ja pitkä päivä, mutta siitä hieman myöhemmin. Ensiksi paikkailen hieman kulunutta kuukautta jonka aikana on blogin kirjoittamiset jäänyt hieman vähille. Yleisesti ottaen viimeinen kuukausi meni aika pitkälti työn merkeissä ja useita erilaisia projekteja on saatettu päätökseen. Projekteista lyhyesti, Kaisan ja Jennin projektina oli tehdä eräs video joka sitten työllisti minua enemmän kuin tarpeeksi kun täytyi tehdä video editointi ja äänen leikkaus ja muokkaus koko juttuun eli kasata tyttöjen paloista kiva pikku video. Kaisa oli tässä hommassa jatkuvasti mukana mikä sitten nopeutti asioita huomattavasti. Kaisan ja Jennin projekti saatiin päätökseen kunnialla ja videosta puhuttiin mm. että se voitaisiin näyttää Laosin YLEä vastaavalla kanavalla. Projektin jälkeen olikin sitten enää viikko jäljellä. Yksi kokonainen viikko ja tehtävänä saada minun Flash projekti YKSIN valmiiksi. Helvetillisen säätämisen ja koodaamisen jälkeen sain vihdoin homman kasaan vaikka kävinkin sitä vielä parina päivänä hiomassa vaikka harjoittelu olikin jo virallisesti päättynyt. Tämä tekele kuulemma kulkee Saksan suurlähettilään, ministerien ja luultavasti myös virassa olevan presidentin kautta. Että sellainen mitätön tekele.

Kun vihdoin on saatu työasiat hoidettua voi keskittyä tuliaisten ostamiseen ja rentoutumiseen. Laosista lähtikin jo 12 kiloa tuliaisia suomeen. JA SITÄ PAKETTIA EI AVATA ENNENKUIN MYÖ OLLAAN SUOMESSA! Jäähyväiset jätettiin meidän uusille ystäville ja valmistauduttiin tätä päivää varten.

Tänään aamupäivä sujui oikein oppikirjan mukaisesti.

Aamulla herätys, huomioin luultavasti stressista johtuvaa painetta mahassa. Ei kiva tunne.

Kävely alakertaan ja keittiöön, Kaisalla hermot kireenä johtuen minun rinkan kokoisesta meikkipussista joka ei mennyt suosiolla reppuun.

Kello on nyt 8:00 ja raahaamme tavaramme meidän autokatokseen josta FAO:n kuskin piti tulla hakemaan tasan klo 8:00.

Klo 8:10, mietintää siitä missähän se meidän kuski viipyy.

Klo 8:20, kivien potkimista, hätäsuunnitelman kehitystä, pari puhelua toimistolle ja muille asiaan kuulumattomille.

Klo 8:30, pysäytän naisen joka ajaa ohitsemme pickupillaan, hyppäämme avolavalle rinkkojen kanssa jotta nainen ajaisi meidät meidän tien päähän (välttää rabies piikin).

Klo 8:31, selviämme säikähdyksellä meidän 300 metrin matkalla melkein tapahtuneesta kolarista toisen auton kanssa.

Klo 8:32, Tuk-Tukin pysäytys ja hintaneuvottelua, samalla huomaankin Fao:n kuskin saapuneen. Jes hyvä Khammy!, aina ajallaan.

10:00 - 14:00 Hermostuneisuutta lentokoneessa pahoinvoinnista, ruuan puutteesta yms kiukutuksen aiheista.

14:00 - 16:00 Lentokentällä pyörimistä miettien että millähän ja mihin meidän kannattaisi mennä.

Tämän jälkeen kun päästiin hotellille alkoi kaikki sujumaan paljon paremmin.

Hotelli huone oli todella positiivinen yllätys. Ikkunat kahteen suuntaan ja sängystä suora näkymä Petronas torneille ja TV-tornille. Ja kaikki aivan naurettavan halpaan hintaan.

Elokuvateatteri sijaitsikin isossa ostoskeskuksessa jossa on kauppoja vaikka mihin lähtöön, Aasian suurin sisähuvipuisto ja paljon muuta, arvatkaapas missä huominen sitten vierähtääkin? :D

Rakkain terveisin Kuala Lumpurista, Mikko

Ei kommentteja: