Lähdön hetki ja heihei:n sanomisen vaikeus

Nyt on kyllä kirjotuksen paikka.

Huomenna se sitten koittaa - lähtöpäivä nimittäin. Muutaman kerran on pitänyt tarkistaa, millon sitten ollaankaan perillä, kun huomenna Suomen maankamara jätetään, mutta kyllä sen pitäisi lauantai-ilta olla, kun Vientianeen päästään.
Menomatkan suunnitelma on seuraavanlainen: huomenna junamatka Helsinkiin > lento yömyöhään kohti Bangkokia > 10 h koneessa jee > Bangkokissa pe-iltapäivällä > yö Bangkokissa > lauantaina lento Udon Thaniin > Udon Thanista bussilla Nong Khai:hin > rajamuodollisuudet > siirtyminen Vientianeen. Arvioitu saapumisaika vielä avoin, voep olla aiemmin taekka sitten myöhemmin... :)
Mikolle ehdottelin, että tehtäis check in netissä, mutt se ei innostunu, koska tietää, että miulta ei meinaa aina onnistua tuollaiset nettivarailut (viime kerralla esim. odotin tilaavani junalipun kännykkään, mut sainkin e-lipun, jota en saanut tietokonemasiinasta ulos, koska meillä ei ole tulostinta, jee ), siispä mennää suosiolla jonottamaan tiskille vanhaan malliin.

Viime päivät on menty ihan suunapäänäsumussa ja tänään myös sateessa. Ehkä kivointa, mutta myös kurjinta on ollut heihei:n sanominen. Olin viime viikon vielä kotosalla Suomen kauniista keväästä nautiskelemassa taikka lähinnä ottamassa lepiä jotta flunssa lähtis pois (koko keväänä en ollutkaan kipeenä, vasta viime hetkellä sit se iski!!). Toisaalta oli huippua viettää niin monta päivää kotiväen kanssa (terkut myös mummolle ja papalle sekä Kimmolle, Seijalle ja Johannekselle - kiva oli nähdä teitäkin!! :)), mutta toisaalta lähdön hetkikin tuntui sitten vaikeammalta. Vaikka ollaan vaan pari kuukautta poissa, niin se ollaankin se aika sitten kaukana... Onneks kerkesin nähä myös kavereita (jäi ne läksisäisbileet pitämättä, mutta ehkä enemmän aihetta onkin sit homecoming-kekkereille, niistä pidetään kiinni! :)) , mutta siltikin tiiän, että ikävä tullee..

Miks ei asioita tosissaan voi hoitaa aiemmin, kun aikaa vielä ois, mutkun ei: tänään vielä oli hoidettava ainakin kolme asiaa yliopistolla, 4 kaupungilla ja vieläkin pitäis kaupan kautta käydä, kääks.. Ja jee, tänään piti vielä myös suorittaa sellanen FAO:n vaatima turvallisuuskurssi netissä. Jostain syystä en oikein jaksanu keskittyä ja läpipääsy meinas tuottaa mulle tuskaa, mut onneks sain helppiä.

Enpä olis pari kuukautta sitten osannu arvella, että kolmea kuukautta varten ajateltu tavaramäärä olis tuollainen mitä se on, sillä sain mahdutettua kaiken (?) oleellisen tasan 11 kiloon. Suorastaan säälittävän pieneltä näyttää tuo rinkantönö tuossa sohvan vieressä!! :D Mitäköhän puuttuu? Mikko näköjään osaa pakata rinkan aika hyvin ( ja mä oon hyvä ojentelemaan Mikolle tavaroita ;)). Me kun ollaan suomalaisia keltanokkaisia matkustajia, niin meillähän on samanlaiset rinkat :D - omani tosin tunnistan tästedes hajusta, sillä sattui sellanen juttu, että Kaisan hurjankiva Bedhead-tyvivaahtopullo suihkautti mojovan suhhauksen rinkan sisälle narujen kiristysvaiheessa, ja siis nyt myös vaatteeni tuoksuvat hedelmäiselle, nam!

Nyt pitää tässä vielä nautiskella suomalaisesta ruoasta, ruisleipää ja kaurapuuroa raejuustolla voipi jo ehtiä tulla ikävä.. tai no, lähemmän tarkastelun jälkeen kaapissa onkin jäljellä enää purkki sweet&sour-tonnaria ja paketillinen nuudeleita, eli aika aasialaistyyppinen ratkaisu tuleekin mun viimeinen ateria olemaan... ;)

Lupaan, että pidämme huolta toisistamme ja toivon, että Suomenkin suvi on täynnä herttaisia hetkiä ja poutaisia päiviä :)

- Kaisa -