Hah, onpa ollut jännittävä ja pitkä päivä, mutta siitä hieman myöhemmin. Ensiksi paikkailen hieman kulunutta kuukautta jonka aikana on blogin kirjoittamiset jäänyt hieman vähille. Yleisesti ottaen viimeinen kuukausi meni aika pitkälti työn merkeissä ja useita erilaisia projekteja on saatettu päätökseen. Projekteista lyhyesti, Kaisan ja Jennin projektina oli tehdä eräs video joka sitten työllisti minua enemmän kuin tarpeeksi kun täytyi tehdä video editointi ja äänen leikkaus ja muokkaus koko juttuun eli kasata tyttöjen paloista kiva pikku video. Kaisa oli tässä hommassa jatkuvasti mukana mikä sitten nopeutti asioita huomattavasti. Kaisan ja Jennin projekti saatiin päätökseen kunnialla ja videosta puhuttiin mm. että se voitaisiin näyttää Laosin YLEä vastaavalla kanavalla. Projektin jälkeen olikin sitten enää viikko jäljellä. Yksi kokonainen viikko ja tehtävänä saada minun Flash projekti YKSIN valmiiksi. Helvetillisen säätämisen ja koodaamisen jälkeen sain vihdoin homman kasaan vaikka kävinkin sitä vielä parina päivänä hiomassa vaikka harjoittelu olikin jo virallisesti päättynyt. Tämä tekele kuulemma kulkee Saksan suurlähettilään, ministerien ja luultavasti myös virassa olevan presidentin kautta. Että sellainen mitätön tekele.
Kun vihdoin on saatu työasiat hoidettua voi keskittyä tuliaisten ostamiseen ja rentoutumiseen. Laosista lähtikin jo 12 kiloa tuliaisia suomeen. JA SITÄ PAKETTIA EI AVATA ENNENKUIN MYÖ OLLAAN SUOMESSA! Jäähyväiset jätettiin meidän uusille ystäville ja valmistauduttiin tätä päivää varten.
Tänään aamupäivä sujui oikein oppikirjan mukaisesti.
Aamulla herätys, huomioin luultavasti stressista johtuvaa painetta mahassa. Ei kiva tunne.
Kävely alakertaan ja keittiöön, Kaisalla hermot kireenä johtuen minun rinkan kokoisesta meikkipussista joka ei mennyt suosiolla reppuun.
Kello on nyt 8:00 ja raahaamme tavaramme meidän autokatokseen josta FAO:n kuskin piti tulla hakemaan tasan klo 8:00.
Klo 8:10, mietintää siitä missähän se meidän kuski viipyy.
Klo 8:20, kivien potkimista, hätäsuunnitelman kehitystä, pari puhelua toimistolle ja muille asiaan kuulumattomille.
Klo 8:30, pysäytän naisen joka ajaa ohitsemme pickupillaan, hyppäämme avolavalle rinkkojen kanssa jotta nainen ajaisi meidät meidän tien päähän (välttää rabies piikin).
Klo 8:31, selviämme säikähdyksellä meidän 300 metrin matkalla melkein tapahtuneesta kolarista toisen auton kanssa.
Klo 8:32, Tuk-Tukin pysäytys ja hintaneuvottelua, samalla huomaankin Fao:n kuskin saapuneen. Jes hyvä Khammy!, aina ajallaan.
10:00 - 14:00 Hermostuneisuutta lentokoneessa pahoinvoinnista, ruuan puutteesta yms kiukutuksen aiheista.
14:00 - 16:00 Lentokentällä pyörimistä miettien että millähän ja mihin meidän kannattaisi mennä.
Tämän jälkeen kun päästiin hotellille alkoi kaikki sujumaan paljon paremmin.
Hotelli huone oli todella positiivinen yllätys. Ikkunat kahteen suuntaan ja sängystä suora näkymä Petronas torneille ja TV-tornille. Ja kaikki aivan naurettavan halpaan hintaan.
Elokuvateatteri sijaitsikin isossa ostoskeskuksessa jossa on kauppoja vaikka mihin lähtöön, Aasian suurin sisähuvipuisto ja paljon muuta, arvatkaapas missä huominen sitten vierähtääkin? :D
Rakkain terveisin Kuala Lumpurista, Mikko
torstai 30. heinäkuuta 2009
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Mikko 30.6.2009 - Yllatysten maa.
Laos ja sen ihmiset on taynna yllatyksia. Mitaan ei tule ikina ottaa itsestaan selvyytena ja kaikkeen tulee varautua. Yksi hyva esimerkki tasta on viime perjantailta.
Tyokaverini Chittana (jota Kaisa kutsuu Zittanaksi), pyysi minua mukaan pelaamaan jalkapalloa tyoporukan kanssa. Noh sovimme treffit jollekkin pikkukentalle klo 19:00. Lahdin ajelemaan kotoa vaatturin kautta. Saavuin sovittuun paikkaan ja tajusin etta kyse ei ollut siis vain meidan keskeisesta pikkupelailusta. Saavuin valaistulle kentalle jossa oli tuomarit, pallopoikia, yleisoa, ravintola jne. Jannitys alkoi hiipimaan pikkuhiljaa kun nain kuinka hyvia paikalliset olikaan. Chittana siis tarkoitti etta perustetaan oma jalkapallojoukkue ja pelataan muita joukkueita vastaan suoraan. Onneksi emme joutuneet viela perjantaina mitaan joukkuetta vastaan.
Illat tuntuu aina niin lyhyilta ja toivoisinkin etta saataisiin ensi perjantai vapaaksi jotta voisimme lahtea viettamaan synttareitani vang viengiin. Vang Vieng ei sinaansa kiinnosta minua hirveasti johtuen kaikista turisteista ja yleisesta meiningista, mutta luonto silla alueella on kuulemma uskomattoman kaunista.
Thaimaan reissu meni ihan ok, vaikka Udon ei mikaan metropolis todellakaan ollut. Thaimaa ei muutenkaan tunnu samalla tavalla kotoisalta kuin Laos. En tieda mikahan ihmeen barbababa minulle tuli mahaan thaimaan puolelta, mutta pari paivaa minulla oli jatkuvasti jollain tavalla pahaolo.
Yritan saada kirjoitettua enemmankin, mutta juuri nyt tuntuu silta etta ei ajatus luista yhtaan.
Tyokaverini Chittana (jota Kaisa kutsuu Zittanaksi), pyysi minua mukaan pelaamaan jalkapalloa tyoporukan kanssa. Noh sovimme treffit jollekkin pikkukentalle klo 19:00. Lahdin ajelemaan kotoa vaatturin kautta. Saavuin sovittuun paikkaan ja tajusin etta kyse ei ollut siis vain meidan keskeisesta pikkupelailusta. Saavuin valaistulle kentalle jossa oli tuomarit, pallopoikia, yleisoa, ravintola jne. Jannitys alkoi hiipimaan pikkuhiljaa kun nain kuinka hyvia paikalliset olikaan. Chittana siis tarkoitti etta perustetaan oma jalkapallojoukkue ja pelataan muita joukkueita vastaan suoraan. Onneksi emme joutuneet viela perjantaina mitaan joukkuetta vastaan.
Illat tuntuu aina niin lyhyilta ja toivoisinkin etta saataisiin ensi perjantai vapaaksi jotta voisimme lahtea viettamaan synttareitani vang viengiin. Vang Vieng ei sinaansa kiinnosta minua hirveasti johtuen kaikista turisteista ja yleisesta meiningista, mutta luonto silla alueella on kuulemma uskomattoman kaunista.
Thaimaan reissu meni ihan ok, vaikka Udon ei mikaan metropolis todellakaan ollut. Thaimaa ei muutenkaan tunnu samalla tavalla kotoisalta kuin Laos. En tieda mikahan ihmeen barbababa minulle tuli mahaan thaimaan puolelta, mutta pari paivaa minulla oli jatkuvasti jollain tavalla pahaolo.
Yritan saada kirjoitettua enemmankin, mutta juuri nyt tuntuu silta etta ei ajatus luista yhtaan.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
Viikko nro 4
23.6. uusi viikko, uudet kujjeet=?
Hassua huomata, miten vaikeaa on kirjoittaa omalla läppärillä kun on jo ehtinyt totuttautua ääkkösettömään näppäimistöön. Noh, tiistaitahan tässä jo elellään, joten pian taas koittaa viikonloppu!!:)) Toiveajattelua, mutta muutama sana seuraavaksi maanantaista ja tiistaista.
Pian ollaan oltu täällä jo kuukausi, joten tulevana viikonloppuna on tehtävä visa run. Uuden viisumin metsästyksen lomassa olis tarkoitus käydä shoppailemassa Udon Thanissa eli luvassa on parin päivän reissu Thaimaan puolelle. Ihanaa päästä vähän ostoksille, täältä on niin kovin vaikea löytää vaatteita ja kenkiä näin pitkälle tyttöselle.
Ai niin heh, Eilen käytiin Jennin kanssa vatsalihakset suorastaan jäädyttävässä jumpassa. Kyseessä oli Mirvan suosittelema Fitball. Meitä oli tunnilla tasan kaksi osallistujaa eli minä ja Jenni, mutta lopulta Mirva ja Jaakkokin ilmaantui paikalle. Tunnin konsepti oli aika mielenkiintoinen: 8 erilaista toinen toistaan kammottavampaa vatsalihasrääkkiliikettä med pallo och ilman, 3 sarjaa 15 toistolla. Siis pelkkiä vatsalihasliikkeitä. Tämän päivän olen kävellyt Qvasimodokävelyä, sen verran kiristää sikspäkkiä kun taas selkälihakset tuntuu rappeutuneen täysin :D Tiesittekö muuten, että skootterilla ajamiseenkin tarvitaan vatsalihaksia, en meinannut jaksaa pidellä itseäni mopon kyydissä, sen verran emäjumissa vatsamakkarat on ollu! Huomenna salille, jospa olo siitä hieman vetristyy...
Ensi viikon perjantaina Mikolla on synttärit! Kovasti haluaisin leipoa kakkua rakkaalle, mut meilläpä ei oo uunia, eikä tällä hetkellä edes kaasua kaasuhellaa varten, sillä vuokraisäntämme kävi nappaamassa edellisen asukkaan pullon jäämät pois. Pitääpi varmaan vuokrata uusi pullo, jos kokata meinaa... Mut vähän jo suunniteltiin jos lähtisi Vang Viengiin Mikon synttäriv-lopun viettoon, katsotaan mitä keksitään.
Keskiviikko:
Tänään meillä oli ohjelmassa staff meeting, jossa käytiin läpi yleisiä asioita, ja johon mä ja Jenni oltiin valmisteltu PP-esitys meidän parin viikon takaisesta field tripistä. Me saatiin eilen lisähomma , josta lisää asian selvittyä tarkemmin, mutta nyt mulla on vahva usko, että meille riittää hyvin hommaa loppuajaksi:)
Kävin tänään aika moneen otteeseen Mikon ja Khongin luona, kun niillä oli huoneessaan vielä jäljellä turkinpippureita!!Hitsi, että maistui suomikarkit hyviltä!!:) Illalla löytyi myös aika kiva kauppa, josta löytyi mm. Haribo-makeisia, Rieseneitä (kyllä halusin ja varastin pari Mikon Rieseneistä:))ja australialaista lakua (ehkä, jos mahdollista niin vieläkin parempaa kuin suomalainen...). Koitan välttää kaupassa käyntiä, kun sieltä jää aina vain herkkuja käteen. Itse asiassa siellä ei paljon muuta myydäkään. Herkuista vielä: täällä suolainen on tosi suolaista ja makea aina superimelää! Parasta herkkua täällä on mun mielestä smoothiet/shaket tuoreista hedelmistä ja hedelmät ylipäänsä. Ainakin rambutan, jackfruit, dragonfruit, mango, mangosteen, litsit ja sweet applet on tulleet tutuiksi. Duriania en vielä ole uskaltautunut kokeilemaan ja kookoksesta olen edelleenkin kysytellyt erossa.
Me tehtiin Mikon kanssa sellainen vveto, et varattiin viikonlopun reissua varten yö sellaisesta ihan kunnon hotellista, kun mietittiin, et halutaan rentoutua vähän aikaa rauhassa.
Ainiin, haluun kertoa teille yhen huvittavan tarinan. Viime päivät ja myöskin yöt on olleet silkkaa taistelua saman asian kanssa nimittäin ongelmana on se, missä lämpötilassa ilmastoinnin pitäisi olla. Toimistolla meidän huoneeseen tuli viime viikolla uusi ihminen, jolla on melkoisia kuumia aaltoja. Yllättävää, että me suomalaiset ollaan ne, joita ekana paleltaa eli me käydään ruuvaamassa masiinaan enemmän lämpöä, kun taas tämä uusi rouva haluaa kylmentää huoneen. Noh, yöt sitten menee tapellessa samaisen aiheen parissa:D Näin myöskin viime yönä, kun Mikko ilmeisesti nukkui ilmastoinnin kaukosäätimen päällä ja havahduin siihen, kun joko hiki valui norona tai sitten että viima kävi suoraan ylhäältäpäin vasten kasvoja. En tod. valita, että meillä on ilmastointi, Jenni nimittäin nukkuu pelkän tuulettimen vieressä, mutta hupaisaa lähinnä:))
Torstai:
Tänään olin kovasti varma, että on perjantai, muttei kuulemma ollutkaan,höh. No mutta joka tapauksessa päivä hurahti nopsaan. Töiden jälkeen käytiin Sengdarassa salilla ja puntarissa. Ihan hyvä käydä välillä tarkistamassa, mikä on lukema taulussa - tämän päivän tuloksen mukaan paino olisi pudonnut täällä olon aikana 4 kiloa, mutta ei me todella missään nälässä olla oltu kaikkien stir-fried- ja muiden herkkujen keskellä eli vaaka taitaa valehdella... Huomenna Mikko menee pomon kanssa kokoukseen Lao Plaza hotellille (taitaa olla kaupungin ykköshotelli), piti käydä ostamassa kraka tilaisuutta varten. Pukupakkoa täällä kuumuudessa ei onneksi ole, mutta koodi taitaa kuitenkin pitkähihaisen kauluspaidan ja solmion vaatia. Laohame on oikeanlainen valinta naisihmiselle. Huomenna mennään töiden jälkeen vaatturille, jonne Mikko jätti tilauksen puvusta. Kävi aika sutjakkaasti vietnamilaiselta taylorilta mittojen ottaminen (itse en asiaa edes ehtinyt tajuta:D!), uskoa siis saa, että tulos on toivotunlainen. Puvun teettäminen maksaa 120 dollaria (hintahaitari 120-150 paikoissa, joissa Mikko kävi kyselemässä), Suomen hintatasoa en edes uskalla arvailla.
Perjantai 26.6. - Sunnuntai 28.6.
Niinpähän sitä taas sunnuntai-iltaa jo elellään, ja viikonloppu on kohta takanapäin. Mukava viikonloppu meillä olikin, kiitos vaan kysymästä ;) Tehtiin siis visarun, mutta ensin kertaus perjantain tapahtumista. Töissä meillä alkoi Jennin kanssa sellainen projekti (kerran jo haudattu ajatus, jolle kuitenkin löytyi tarkoitus), nimittäin me kootaan sellainen videonpätkä, joka sitten heinäkuun lopulla on tarkoitus esittää yhden seminaarin yhteydessä. Koska kummallakaan ei vastaavasta oikeastaan mitään aiempaa kokemusta ole (eihän me kuitenkaan mitään viestintää opiskella, ainut mihin perustaitoja löytyy, on kuivan powerpoint-esityksen väkertäminen...), ei meidän todellakaan tarvitse tehdä hommaa yksin vaan saamme apua, tukea ja kannustusta kommunikaatiotiimiltä. Olen kyllä tosi innoissani, kun pääsee tekemään oikeasti jotain ja vielä, että hommasta jää konkreettinen tallenne mukaan vietäväksi. Vaikka toki meillä hommaa riittää yllin kyllin hyönteisfarmauksenkin parissa. Voipi käydä päivät vielä tiukille, kun nyt moneen hommaan ollaan ryhdytty, mutta uskon vahvasti, että me klaarataan homma:) Perjantai hurahti nopeaan työn touhussa ja töiden jälkeen mentiin katsastamaan, miltä näyttää Mikon puku. Ei jumatsuikka että istui kuin valettu - tosi hienoa jälkeä siis vaatturilta! Mikko jo päätti, että voisi teettää myös toisen puvun tai ainakin takkiosan, mutta eipä parane liikaa Bia Laoa killitellä tai puntilla käydä ettei puvun napit ala kiristää!:D Myös me Jennin kanssa ollaan metsästetty kankaita omia mekkoja ajatellen, kun on ne vuosijuhlatkin tulossa niin olisi huippua saada paitsi muisto täältäolosta myös päälle pantavaa niitä pirskeitä ajatellen. Yhdestä paikasta löytyi tosi kauniita kankaita, mutta vakiomittainen kangaspala ei riitä ison Falangin vyötärön ympäri/pyllyä peittämään, hakeminen siis jatkuu... Mikko kävi pelaamassa työpaikan miespuoleisten kanssa jalkapalloa, Laoilta kuulemma sujuu aika taiturimaisesti jalkapallon potkiminen, mutta näyttipä Mikollakin aika hiki olleen!:)
Alustavasti suunnitelmamme kuului niin, että lähdettäisiin viisumin uusimisreissulle jo lauantaina klo 7, mutta väsymys oli kova, siispä myöhästettiin lähtöä klo9 bussiin. Hyvin nukutun yön jälkeen hurautetiin tuk-tukilla bussiasemalle, jossa huomattiin, ettei nettitietoihin voi liikaa luottaa, bussi oli nimittäin lähtenyt klo 8 ja seuraava lähtisi vasta klo 10. Asemalle ei kuitenkaan tarvinnut jäädä kököttelemään, sen verran monta minivan-kuskia ympäröi meidät tarjouksineen kyydistä Friendship bridgelle. Hetken neuvottelun jälkeen otimmekin minibussin rajalle. Silta pitää ylittää jonkinnäköisen ajoneuvon kyydissä, jalan meno on kielletty, siispä ekan tullin ohitettuamme jaoimme uuden minibussin englantilaisthaimaalaisen perheen kanssa, ja sillä sitten pääsimme perille Udon Thaniin asti. Toki vielä sillan Thaimaan puoleisessa päässä oli omat rajamuodollisuutensa, itse asiassa Thaimaahan halusi pari muutakin meidän lisäksi, joten jonottaa sai jonkin aikaa - onneksi meillä ei ollut kiire minnekään. Vientianesta on Udoniin matkaa noin 60km ja tie on hyvä, joten aikaa vievien rajamuodollisuuksien jälkeen itse ajomatka sujui sutjakkaasti. Kuulemamme mukaan Udon Thanissa ei ole oikeastaan mitään nähtävää - kauppakeskuksen lisäksi. Ja kauppakeskukselle kävi myös meidän tie. Minun ja Mikon yöpaikka oli aivan kauppapaikan yhteydessä, Jenni päätti ottaa yöpaikan pari korttelia kauempaa. Täytyy sanoa, että kuva Udon Thanin kaupungista jäi tällä reissulla tosi köyhäksi, sillä kauppakeskuksen, linja-autoaseman ja parin kauppapaikkaa ympäröivän korttelin lisäksi emme muualla käyneetkään. Kauppakeskus osoittautui aika hyväksi, eli shoppailunhimo tyydyttyi kiitettävästi:) Perille päästyämme päätimme käydä ennen kauppojenkiertelyä syömässä, ja valittiin hauska hotpot-paikka MK, joka oli omanlaisensa pikaruokapaikka, mutta ei lainkaan länkkärityylisiin verrattava. Pöydässä oli keittolevy, jonka päällä olevaan kattilaan tarjoilija kaatoi vesiöljyseosta (?) ja jossa sitten itse paisteltiin/keitettiin ruoat. Me kokkailtiin itellemme nuudelien kaveriksi mm. nautaa, tofua, dumplingeja (Venäjällä taidetaan tuntea pelmeneinä) ja kasviksia. Yhtäkkiä ruokapaikan kaiuttimista kajahti soimaan paikan tunnusmusiikki ja koko henkilökunta kokkeja myöten kävi tanssimaan tietyn koreografian mukaan:DD Musiikin loputtua sitten kaikki jatkoi kesken jääneitä hommiaan..Ihan huippua!! Kauppakeskuksesta löytyi lisäksi ainakin leffateatteri, keilahalli, karaokekopit, pelihalli ja ainiin, oli siellä myös japanilaistyylisiä "ihqtuskoppeja":D Eli koppeja, joihin voi mennä yksin/yhdessä kavereiden kanssa ottamaan hassuja kuvia itsestä ja joita sitten voi jälkikäteen muokata mieleisekseen. Me käytiin Mikon kanssa testaamassa tuo, tuloksen näette ehkä joskus:D Karaokekopeista on vielä pakko mainita: Karaoke (tai kalaoke, niinkuin paikalliset sanovat kun eivät halua/"osaa" sanoa ärrää) on jos mahdollista täällä vieläkin suositumpaa kuin Suomessa. Näytti olevan ihan täynnä tuo paikka ja paikassa oli tosi monta myös aivan yksin aikaa kuluttamassa. Karaokea ei käyty testaamassa, pitkää kyllä vielä myöhemmin:)
Mulle meinasi tulla kaupoissa jossakin vaiheessa jo tuskastuminen, kun kaikkialla oli ihania, kauniita ja helkkarin halpoja vaatteita, mutta edelleenkään mun pituisen ei ole helppo löytää sopivankokoisia, ainakaan mistään putiikeista, joissa olis hieman erilaisempia asuja. Kenkiä ei ollut toivoakaan löytää, kysyin jo valmiiksi ovella, löytyykö kokoa 41, ja 100% vastasi: ei meillä ole.. Mutta huippua, löydettiin urheilukauppa, jossa oli Made in Thailand-tavaraa naurettavaan hintaan: löysin esim. Converset (aidot!) hintaan 20euroa! Kyllä sanoin, et Lallu ainakin olis ollu melko innoissaan siellä osastolla (eikös sulla Lallu muutamat itelläs ole??:)). Ja vaatteitakin löysin sitten lopulta; mukaan tarttui noiden kenkien lisäksi mm. toppeja ja t-paitoja ja koruja. Mikko löysi mm. kahdet kengät, lippiksen, t-paidan ja naamasuojan mopolle ajoa varten (mallia Hannibal Lecter - ihan kamala!!:DD) Udon Thanista oli vaikea löytää ravintolaa!! Käytiin sitten meidän hotellin yhteydessä olevassa italialaisessa paikassa; pitsaa taitaa löytyä aina. Illalla tuntui siltä, että ainakin 10kilometriä oltiin kävelty päivän aikana, eli jaloissa painoi ja uni tuli herkästi.
Aamulla herättiin jo 8 maissa, ja suunnatiin melkeinpä heti herättyä aamupalalle. Mulla on jo aika kova ikävä puuroa, mutta damn tarjolla ei ollut puuroa eikä edes jogurttia. Mutta paljon muuta kyllä oli. Olin jo kerran syönytkin fried ricea aamupalalla, joten se ei ollut uutta, mutta fried rice maitokahvin kera oli:D Paitsi thaimaalaisia herkkuja, tarjolla oli toki myös paahtoleipää, munakasta, hedelmiä ja muuta sellaista länkkärityylisempää. Aamupalan jälkeen mä kävin vielä Jennin kanssa kaupoilla, Mikko kulutti aikaa pyörimällä ympäriinsä, harmi kun ei saanut aikaa varattua hierojalle, kun olisi kuulemma jalkakäsittelyn kovasti halunnut. Klo12 piti luovuttaa huoneet, ja sen jälkeen suunnattiiinkin suoraan bussiasemalle - päätettiin, että takaisintulomatka tehdään linkillä. Meillä oli hieno suunnitelma, että rynnätään ekojen joukossa sisään autoon, että saadaan hyvät paikat, mutta kävi niin, että odotettiin Jennin kanssa ovien avautumista bussin väärällä puolella (vasemmanpuoleinen liikenne ei ole kiva juttu ei ollenkaan!!:D), siispä jäätiin jonon hännille ja jouduttiin tyytymään peräpenkkipaikkoihin. Koska bussin renkaat taitaa olla aika lailla bussin keskiosassa, heittelehti ja pomppi bussin peräosa melkoista kenguruhyppyä koko matkan ja huono olohan siinä tuli - tällä kertaa tosin Mikolle. Yrjötä ei kuitenkaan tarvinnut, mutta muuten ilmeisesti aika tuskahien makuinen matka oli. Bussista jäätiin lähelle siltaa, sillan alkuun otettiin tuktuk, silta ylitettiin bussilla ja viisuminuusimisen jälkeen valittiin minivan viemään meidät kotiovelle. Tuntuipa mukavalta tulla takaisin tänne rauhaan! En olisi uskonut, miten erilaiselta nämä kaksi kovin lähekkäin olevaa kaupunkia tuntuvat, mutta tosiaan, kyll'ä Vientiane tuntuu jo aika paljon omalta ja kotoisammalta paikalta. Ihmisissäkin tuntuu olevan jotain eroa, täällä kaikki ovat hyvällä tavalla uteliaita, hymy naamalla ja tyytyväisen oloisia. Enpä tiedä... Mikko osaa jo aika monta sanaa laoa, kun päivät pitkät Khongin ja kuskien kanssa oleilee, mutta kyllä multakin sujuu pian ainakin numerot (tinkiessä hyvä tietää:)), ja se miten sanotaan, että haluan mennä kotiin/haluan mennä Patuxaille!:)) Ainiin, tiedän mä myös mitä Suomen moi täällä tarkoittaa - ei pitäs ehkä huudella sitä niin paljon!!:D
Illalla teki mieli Mekongin rannan rantakuppilaan loikoilemaan ja laoruokaa syömään. Ajeltiin siis keskustaan, mutta voi helvata, paikkaa ei ollut enää olemassa, vaan paon pengerrystyöt oli ajaneet ravintolat pois!!:(( Kerroinkin teille muistaakseni aiemmin tuosta pengerrysurakasta, ja siitä että kaikki rantakuppilat katoaa Vientianen katumaisemasta, mutta että näin pian! Onneksi tosiaan kerettiin nähdä niistä edes vilaus! Piti siis mennä muualle syömään, harmitus oli kyllä suuri, mutta nälkä kova, joten jostain piti saada masuntäytettä. Ruoan jälkeen lähdettiin jo aika pian kotiin - vettä alkoi sataa ja vähäinenkin matkustaminen vaatii veronsa, eli tarkoitus on käydä ajoissa nukkumaan. Ihanaa kun Mikollakin on normaalin ihmisen rytmi täällä, kun malttaa käydä nukkumaan jo klo 11:)
Hassua huomata, miten vaikeaa on kirjoittaa omalla läppärillä kun on jo ehtinyt totuttautua ääkkösettömään näppäimistöön. Noh, tiistaitahan tässä jo elellään, joten pian taas koittaa viikonloppu!!:)) Toiveajattelua, mutta muutama sana seuraavaksi maanantaista ja tiistaista.
Pian ollaan oltu täällä jo kuukausi, joten tulevana viikonloppuna on tehtävä visa run. Uuden viisumin metsästyksen lomassa olis tarkoitus käydä shoppailemassa Udon Thanissa eli luvassa on parin päivän reissu Thaimaan puolelle. Ihanaa päästä vähän ostoksille, täältä on niin kovin vaikea löytää vaatteita ja kenkiä näin pitkälle tyttöselle.
Ai niin heh, Eilen käytiin Jennin kanssa vatsalihakset suorastaan jäädyttävässä jumpassa. Kyseessä oli Mirvan suosittelema Fitball. Meitä oli tunnilla tasan kaksi osallistujaa eli minä ja Jenni, mutta lopulta Mirva ja Jaakkokin ilmaantui paikalle. Tunnin konsepti oli aika mielenkiintoinen: 8 erilaista toinen toistaan kammottavampaa vatsalihasrääkkiliikettä med pallo och ilman, 3 sarjaa 15 toistolla. Siis pelkkiä vatsalihasliikkeitä. Tämän päivän olen kävellyt Qvasimodokävelyä, sen verran kiristää sikspäkkiä kun taas selkälihakset tuntuu rappeutuneen täysin :D Tiesittekö muuten, että skootterilla ajamiseenkin tarvitaan vatsalihaksia, en meinannut jaksaa pidellä itseäni mopon kyydissä, sen verran emäjumissa vatsamakkarat on ollu! Huomenna salille, jospa olo siitä hieman vetristyy...
Ensi viikon perjantaina Mikolla on synttärit! Kovasti haluaisin leipoa kakkua rakkaalle, mut meilläpä ei oo uunia, eikä tällä hetkellä edes kaasua kaasuhellaa varten, sillä vuokraisäntämme kävi nappaamassa edellisen asukkaan pullon jäämät pois. Pitääpi varmaan vuokrata uusi pullo, jos kokata meinaa... Mut vähän jo suunniteltiin jos lähtisi Vang Viengiin Mikon synttäriv-lopun viettoon, katsotaan mitä keksitään.
Keskiviikko:
Tänään meillä oli ohjelmassa staff meeting, jossa käytiin läpi yleisiä asioita, ja johon mä ja Jenni oltiin valmisteltu PP-esitys meidän parin viikon takaisesta field tripistä. Me saatiin eilen lisähomma , josta lisää asian selvittyä tarkemmin, mutta nyt mulla on vahva usko, että meille riittää hyvin hommaa loppuajaksi:)
Kävin tänään aika moneen otteeseen Mikon ja Khongin luona, kun niillä oli huoneessaan vielä jäljellä turkinpippureita!!Hitsi, että maistui suomikarkit hyviltä!!:) Illalla löytyi myös aika kiva kauppa, josta löytyi mm. Haribo-makeisia, Rieseneitä (kyllä halusin ja varastin pari Mikon Rieseneistä:))ja australialaista lakua (ehkä, jos mahdollista niin vieläkin parempaa kuin suomalainen...). Koitan välttää kaupassa käyntiä, kun sieltä jää aina vain herkkuja käteen. Itse asiassa siellä ei paljon muuta myydäkään. Herkuista vielä: täällä suolainen on tosi suolaista ja makea aina superimelää! Parasta herkkua täällä on mun mielestä smoothiet/shaket tuoreista hedelmistä ja hedelmät ylipäänsä. Ainakin rambutan, jackfruit, dragonfruit, mango, mangosteen, litsit ja sweet applet on tulleet tutuiksi. Duriania en vielä ole uskaltautunut kokeilemaan ja kookoksesta olen edelleenkin kysytellyt erossa.
Me tehtiin Mikon kanssa sellainen vveto, et varattiin viikonlopun reissua varten yö sellaisesta ihan kunnon hotellista, kun mietittiin, et halutaan rentoutua vähän aikaa rauhassa.
Ainiin, haluun kertoa teille yhen huvittavan tarinan. Viime päivät ja myöskin yöt on olleet silkkaa taistelua saman asian kanssa nimittäin ongelmana on se, missä lämpötilassa ilmastoinnin pitäisi olla. Toimistolla meidän huoneeseen tuli viime viikolla uusi ihminen, jolla on melkoisia kuumia aaltoja. Yllättävää, että me suomalaiset ollaan ne, joita ekana paleltaa eli me käydään ruuvaamassa masiinaan enemmän lämpöä, kun taas tämä uusi rouva haluaa kylmentää huoneen. Noh, yöt sitten menee tapellessa samaisen aiheen parissa:D Näin myöskin viime yönä, kun Mikko ilmeisesti nukkui ilmastoinnin kaukosäätimen päällä ja havahduin siihen, kun joko hiki valui norona tai sitten että viima kävi suoraan ylhäältäpäin vasten kasvoja. En tod. valita, että meillä on ilmastointi, Jenni nimittäin nukkuu pelkän tuulettimen vieressä, mutta hupaisaa lähinnä:))
Torstai:
Tänään olin kovasti varma, että on perjantai, muttei kuulemma ollutkaan,höh. No mutta joka tapauksessa päivä hurahti nopsaan. Töiden jälkeen käytiin Sengdarassa salilla ja puntarissa. Ihan hyvä käydä välillä tarkistamassa, mikä on lukema taulussa - tämän päivän tuloksen mukaan paino olisi pudonnut täällä olon aikana 4 kiloa, mutta ei me todella missään nälässä olla oltu kaikkien stir-fried- ja muiden herkkujen keskellä eli vaaka taitaa valehdella... Huomenna Mikko menee pomon kanssa kokoukseen Lao Plaza hotellille (taitaa olla kaupungin ykköshotelli), piti käydä ostamassa kraka tilaisuutta varten. Pukupakkoa täällä kuumuudessa ei onneksi ole, mutta koodi taitaa kuitenkin pitkähihaisen kauluspaidan ja solmion vaatia. Laohame on oikeanlainen valinta naisihmiselle. Huomenna mennään töiden jälkeen vaatturille, jonne Mikko jätti tilauksen puvusta. Kävi aika sutjakkaasti vietnamilaiselta taylorilta mittojen ottaminen (itse en asiaa edes ehtinyt tajuta:D!), uskoa siis saa, että tulos on toivotunlainen. Puvun teettäminen maksaa 120 dollaria (hintahaitari 120-150 paikoissa, joissa Mikko kävi kyselemässä), Suomen hintatasoa en edes uskalla arvailla.
Perjantai 26.6. - Sunnuntai 28.6.
Niinpähän sitä taas sunnuntai-iltaa jo elellään, ja viikonloppu on kohta takanapäin. Mukava viikonloppu meillä olikin, kiitos vaan kysymästä ;) Tehtiin siis visarun, mutta ensin kertaus perjantain tapahtumista. Töissä meillä alkoi Jennin kanssa sellainen projekti (kerran jo haudattu ajatus, jolle kuitenkin löytyi tarkoitus), nimittäin me kootaan sellainen videonpätkä, joka sitten heinäkuun lopulla on tarkoitus esittää yhden seminaarin yhteydessä. Koska kummallakaan ei vastaavasta oikeastaan mitään aiempaa kokemusta ole (eihän me kuitenkaan mitään viestintää opiskella, ainut mihin perustaitoja löytyy, on kuivan powerpoint-esityksen väkertäminen...), ei meidän todellakaan tarvitse tehdä hommaa yksin vaan saamme apua, tukea ja kannustusta kommunikaatiotiimiltä. Olen kyllä tosi innoissani, kun pääsee tekemään oikeasti jotain ja vielä, että hommasta jää konkreettinen tallenne mukaan vietäväksi. Vaikka toki meillä hommaa riittää yllin kyllin hyönteisfarmauksenkin parissa. Voipi käydä päivät vielä tiukille, kun nyt moneen hommaan ollaan ryhdytty, mutta uskon vahvasti, että me klaarataan homma:) Perjantai hurahti nopeaan työn touhussa ja töiden jälkeen mentiin katsastamaan, miltä näyttää Mikon puku. Ei jumatsuikka että istui kuin valettu - tosi hienoa jälkeä siis vaatturilta! Mikko jo päätti, että voisi teettää myös toisen puvun tai ainakin takkiosan, mutta eipä parane liikaa Bia Laoa killitellä tai puntilla käydä ettei puvun napit ala kiristää!:D Myös me Jennin kanssa ollaan metsästetty kankaita omia mekkoja ajatellen, kun on ne vuosijuhlatkin tulossa niin olisi huippua saada paitsi muisto täältäolosta myös päälle pantavaa niitä pirskeitä ajatellen. Yhdestä paikasta löytyi tosi kauniita kankaita, mutta vakiomittainen kangaspala ei riitä ison Falangin vyötärön ympäri/pyllyä peittämään, hakeminen siis jatkuu... Mikko kävi pelaamassa työpaikan miespuoleisten kanssa jalkapalloa, Laoilta kuulemma sujuu aika taiturimaisesti jalkapallon potkiminen, mutta näyttipä Mikollakin aika hiki olleen!:)
Alustavasti suunnitelmamme kuului niin, että lähdettäisiin viisumin uusimisreissulle jo lauantaina klo 7, mutta väsymys oli kova, siispä myöhästettiin lähtöä klo9 bussiin. Hyvin nukutun yön jälkeen hurautetiin tuk-tukilla bussiasemalle, jossa huomattiin, ettei nettitietoihin voi liikaa luottaa, bussi oli nimittäin lähtenyt klo 8 ja seuraava lähtisi vasta klo 10. Asemalle ei kuitenkaan tarvinnut jäädä kököttelemään, sen verran monta minivan-kuskia ympäröi meidät tarjouksineen kyydistä Friendship bridgelle. Hetken neuvottelun jälkeen otimmekin minibussin rajalle. Silta pitää ylittää jonkinnäköisen ajoneuvon kyydissä, jalan meno on kielletty, siispä ekan tullin ohitettuamme jaoimme uuden minibussin englantilaisthaimaalaisen perheen kanssa, ja sillä sitten pääsimme perille Udon Thaniin asti. Toki vielä sillan Thaimaan puoleisessa päässä oli omat rajamuodollisuutensa, itse asiassa Thaimaahan halusi pari muutakin meidän lisäksi, joten jonottaa sai jonkin aikaa - onneksi meillä ei ollut kiire minnekään. Vientianesta on Udoniin matkaa noin 60km ja tie on hyvä, joten aikaa vievien rajamuodollisuuksien jälkeen itse ajomatka sujui sutjakkaasti. Kuulemamme mukaan Udon Thanissa ei ole oikeastaan mitään nähtävää - kauppakeskuksen lisäksi. Ja kauppakeskukselle kävi myös meidän tie. Minun ja Mikon yöpaikka oli aivan kauppapaikan yhteydessä, Jenni päätti ottaa yöpaikan pari korttelia kauempaa. Täytyy sanoa, että kuva Udon Thanin kaupungista jäi tällä reissulla tosi köyhäksi, sillä kauppakeskuksen, linja-autoaseman ja parin kauppapaikkaa ympäröivän korttelin lisäksi emme muualla käyneetkään. Kauppakeskus osoittautui aika hyväksi, eli shoppailunhimo tyydyttyi kiitettävästi:) Perille päästyämme päätimme käydä ennen kauppojenkiertelyä syömässä, ja valittiin hauska hotpot-paikka MK, joka oli omanlaisensa pikaruokapaikka, mutta ei lainkaan länkkärityylisiin verrattava. Pöydässä oli keittolevy, jonka päällä olevaan kattilaan tarjoilija kaatoi vesiöljyseosta (?) ja jossa sitten itse paisteltiin/keitettiin ruoat. Me kokkailtiin itellemme nuudelien kaveriksi mm. nautaa, tofua, dumplingeja (Venäjällä taidetaan tuntea pelmeneinä) ja kasviksia. Yhtäkkiä ruokapaikan kaiuttimista kajahti soimaan paikan tunnusmusiikki ja koko henkilökunta kokkeja myöten kävi tanssimaan tietyn koreografian mukaan:DD Musiikin loputtua sitten kaikki jatkoi kesken jääneitä hommiaan..Ihan huippua!! Kauppakeskuksesta löytyi lisäksi ainakin leffateatteri, keilahalli, karaokekopit, pelihalli ja ainiin, oli siellä myös japanilaistyylisiä "ihqtuskoppeja":D Eli koppeja, joihin voi mennä yksin/yhdessä kavereiden kanssa ottamaan hassuja kuvia itsestä ja joita sitten voi jälkikäteen muokata mieleisekseen. Me käytiin Mikon kanssa testaamassa tuo, tuloksen näette ehkä joskus:D Karaokekopeista on vielä pakko mainita: Karaoke (tai kalaoke, niinkuin paikalliset sanovat kun eivät halua/"osaa" sanoa ärrää) on jos mahdollista täällä vieläkin suositumpaa kuin Suomessa. Näytti olevan ihan täynnä tuo paikka ja paikassa oli tosi monta myös aivan yksin aikaa kuluttamassa. Karaokea ei käyty testaamassa, pitkää kyllä vielä myöhemmin:)
Mulle meinasi tulla kaupoissa jossakin vaiheessa jo tuskastuminen, kun kaikkialla oli ihania, kauniita ja helkkarin halpoja vaatteita, mutta edelleenkään mun pituisen ei ole helppo löytää sopivankokoisia, ainakaan mistään putiikeista, joissa olis hieman erilaisempia asuja. Kenkiä ei ollut toivoakaan löytää, kysyin jo valmiiksi ovella, löytyykö kokoa 41, ja 100% vastasi: ei meillä ole.. Mutta huippua, löydettiin urheilukauppa, jossa oli Made in Thailand-tavaraa naurettavaan hintaan: löysin esim. Converset (aidot!) hintaan 20euroa! Kyllä sanoin, et Lallu ainakin olis ollu melko innoissaan siellä osastolla (eikös sulla Lallu muutamat itelläs ole??:)). Ja vaatteitakin löysin sitten lopulta; mukaan tarttui noiden kenkien lisäksi mm. toppeja ja t-paitoja ja koruja. Mikko löysi mm. kahdet kengät, lippiksen, t-paidan ja naamasuojan mopolle ajoa varten (mallia Hannibal Lecter - ihan kamala!!:DD) Udon Thanista oli vaikea löytää ravintolaa!! Käytiin sitten meidän hotellin yhteydessä olevassa italialaisessa paikassa; pitsaa taitaa löytyä aina. Illalla tuntui siltä, että ainakin 10kilometriä oltiin kävelty päivän aikana, eli jaloissa painoi ja uni tuli herkästi.
Aamulla herättiin jo 8 maissa, ja suunnatiin melkeinpä heti herättyä aamupalalle. Mulla on jo aika kova ikävä puuroa, mutta damn tarjolla ei ollut puuroa eikä edes jogurttia. Mutta paljon muuta kyllä oli. Olin jo kerran syönytkin fried ricea aamupalalla, joten se ei ollut uutta, mutta fried rice maitokahvin kera oli:D Paitsi thaimaalaisia herkkuja, tarjolla oli toki myös paahtoleipää, munakasta, hedelmiä ja muuta sellaista länkkärityylisempää. Aamupalan jälkeen mä kävin vielä Jennin kanssa kaupoilla, Mikko kulutti aikaa pyörimällä ympäriinsä, harmi kun ei saanut aikaa varattua hierojalle, kun olisi kuulemma jalkakäsittelyn kovasti halunnut. Klo12 piti luovuttaa huoneet, ja sen jälkeen suunnattiiinkin suoraan bussiasemalle - päätettiin, että takaisintulomatka tehdään linkillä. Meillä oli hieno suunnitelma, että rynnätään ekojen joukossa sisään autoon, että saadaan hyvät paikat, mutta kävi niin, että odotettiin Jennin kanssa ovien avautumista bussin väärällä puolella (vasemmanpuoleinen liikenne ei ole kiva juttu ei ollenkaan!!:D), siispä jäätiin jonon hännille ja jouduttiin tyytymään peräpenkkipaikkoihin. Koska bussin renkaat taitaa olla aika lailla bussin keskiosassa, heittelehti ja pomppi bussin peräosa melkoista kenguruhyppyä koko matkan ja huono olohan siinä tuli - tällä kertaa tosin Mikolle. Yrjötä ei kuitenkaan tarvinnut, mutta muuten ilmeisesti aika tuskahien makuinen matka oli. Bussista jäätiin lähelle siltaa, sillan alkuun otettiin tuktuk, silta ylitettiin bussilla ja viisuminuusimisen jälkeen valittiin minivan viemään meidät kotiovelle. Tuntuipa mukavalta tulla takaisin tänne rauhaan! En olisi uskonut, miten erilaiselta nämä kaksi kovin lähekkäin olevaa kaupunkia tuntuvat, mutta tosiaan, kyll'ä Vientiane tuntuu jo aika paljon omalta ja kotoisammalta paikalta. Ihmisissäkin tuntuu olevan jotain eroa, täällä kaikki ovat hyvällä tavalla uteliaita, hymy naamalla ja tyytyväisen oloisia. Enpä tiedä... Mikko osaa jo aika monta sanaa laoa, kun päivät pitkät Khongin ja kuskien kanssa oleilee, mutta kyllä multakin sujuu pian ainakin numerot (tinkiessä hyvä tietää:)), ja se miten sanotaan, että haluan mennä kotiin/haluan mennä Patuxaille!:)) Ainiin, tiedän mä myös mitä Suomen moi täällä tarkoittaa - ei pitäs ehkä huudella sitä niin paljon!!:D
Illalla teki mieli Mekongin rannan rantakuppilaan loikoilemaan ja laoruokaa syömään. Ajeltiin siis keskustaan, mutta voi helvata, paikkaa ei ollut enää olemassa, vaan paon pengerrystyöt oli ajaneet ravintolat pois!!:(( Kerroinkin teille muistaakseni aiemmin tuosta pengerrysurakasta, ja siitä että kaikki rantakuppilat katoaa Vientianen katumaisemasta, mutta että näin pian! Onneksi tosiaan kerettiin nähdä niistä edes vilaus! Piti siis mennä muualle syömään, harmitus oli kyllä suuri, mutta nälkä kova, joten jostain piti saada masuntäytettä. Ruoan jälkeen lähdettiin jo aika pian kotiin - vettä alkoi sataa ja vähäinenkin matkustaminen vaatii veronsa, eli tarkoitus on käydä ajoissa nukkumaan. Ihanaa kun Mikollakin on normaalin ihmisen rytmi täällä, kun malttaa käydä nukkumaan jo klo 11:)
Viikko nro 3: hyonteisia, juhannusjuhlat ja sunnuntain koti-ikava
21.6. Kaisa
Kolmas viikko takanapäin ja vasta nyt löysin aikaa kirjoitella kuluneiden päivien kuulumisia.
Alkuviikolla ei tapahtunut muistaakseni oikein mitään mullistavaa. Pomon kanssa saatiin vihdoin vähän tolkkua siihen, mitä meidän pitäis täällä olon aikana tehdä. Kovasti meille on toitotettu, että 2kuukautta on niin lyhyt aika, ettei me millään voida ehtiä luomaan mitään kovin suurta ja mullistavaa. Ainakin mulla on ollut paljon oppimista täkäläisen, suomalaisesta työtahdista poikkeavan rytmin sisäistämisessä samoin kuin mua on meinannut turhauttaa tunne siitä, etten saa työpäivinä mitään aikaan! Kuitenkin, uskon, että vasta jälkeenpäin sen tulee tajuamaan, mitä todella on paikasta saanut otettua , ja mitä itse on antanut. Tulevista vviikoista ja työtehtävistä sen verran, että tulemme varmaan aika pitkälti keskittymään yhden ranskalaisen harjoittelijan avustamiseen. Tämä harjoittelija, Oceane nimeltään, työskentelee täällä hyönteisten kasvatuksen parissa: hyönteisfarmauksesta
(eli suomeksi sanottuna torakoiden/heinäsirkkjen/toukkien/matojen yms. kasvattaminen ruoaksi) kaavaillaan yhtä mahdollista apukeinoa varsinkin köyhän maaseutuväestön aliravitsemuksen torjuntaan. Toivon mukaan pian lanseerattava idea on todella mielenkiintoinen ja hyönteiset ravintona todella hyvin laolaiseen kulttuuriin istuva. Minä ja Jenni päästään myös perehtymään aiheeseen, sillä meidän tehtävänä on tehdä taustatyötä hyönteisten ravitsemuksellisesta arvosta; mm. etsimme aiheesta tehtyjä tutkimuksia ja kirjoitamme yhteenvedon niiden pohjalta. Ensi viikolla mennään Oceanen kanssa torille ja ötökkäbaariin tutkailemaan, mitä lajeja on kaupan syötäväksi. Minäkin jo pääsin maistamaan heinäsirkkoja, aika rapsakoita ja melkoisen hyviä itse asiassa olivat (ainoastaan koivet jäi ikävästi hampaaan koloon loppupäiväksi ;)), jospa sitten tiistaina pääsee kokemaan sirkkojen lisäksi muitakin makuelämyksiä...
Viikko hurahti nopeaan viikonloppua ja lauantain juhannusjuhlia odotellessa. Mikon kanssa löydettiin huippu japanilainen ruokapaikka ja ollaankin ehditty jo kahdesti käydä siellä sushia nautiskelemassa:) Jennikin löysi tällä viikolla pari hyvää kasvisruokapaikkaa, mutta me ollaan pysytty enemmän lihalinjalla... Parina iltana käytiin istuksimassa Mekongin varren rantakuppilassa. Patjojen päällä loikoilu oli oikein mukavaa ja ruoka hyvää. Pian näitä kuppiloita ei enää ole, sillä ne jäävät rakenteilla olevan padon alle, todella harmi juttu:(. Hienoa kuitenkin, että saatiin mahdollisuus nähdä tämä paikka vielä sellaisena mitä se nyt on vaikka kuulemma ei tätäkään voi verrata esim. kahden vuoden takaiseen.
Yksi viikon kohokohta oli toisaalta myös se, että vihdoinviimein muutettiin sateisesta majastamme uuteen kotiin. Muuttaminen sujui varsin kivuttomasti: mä ja Jenni pakattiin kamat ja Mikko kuskasi suurimman osan tavaroista skootterilla uuteen paikkaan. Tarkemman tutkiskelun jälkeen tajusimme, että kotipihamme miljöö on kuin suoraan Salvador Dalin maalauksesta; samalla aitojen rajaamalla tontilla on ehkä kymmenisen taloa, osa paritaloja niin kuin meilläkin ja osa yksittäisiä taloja. Jokainen talo on oma nähtävyytensä - yksikään talo ei ole neliskanttinen vaan jokainen on erimallinen- löytyy paljon nurkkauksia, ulokkeita, syvennyksiä, pikkuikkunoita, osassa taloista katto ulottuu maahan asti, oma talomme on kuin piparkakkutalo - oikeastaan vaan Dalin valuvat kellot puuttuvat. Toteutuksessa ei ole siis mitään järkeä, mutta ainakin minä rakastuin miljööseen ensi näkemältä!!:) Pihassa on kukkainen puutarha ja eläimistöä löytyy runsaasti kissoista gekkoihin ja läskeihin rupisammakoihin. Naapuritontilla (eli käytännössä meidänn ikkunan alla) samoilee lehmiä - totesin niiden olevan maailman onnellisimpia vapaita lehmiä, niin lokoisat oltavat niillä tuossa näyttää olevan ja ammumisestakin sen voi päätellä:) Iltaisin alkaa heinäsirkkojen kuorolaulu ja aamulla on mukava herätä siihen, kun koko kylän kukot huutaa kilpaa kukkokiekuu.
Viikonloppu tuli vihdoin ja lepäilyn tarpeessa sitä kyllä jo taas vähän oltiinkin. Perjantaina käytiin syömässä Mirvan ja Jaakon kanssa. Suunnitelmissa oli myös mennä keilaamaan, mutta radat oli täynnä joten mie ja Jenni päädyttiin jo kymmenen jälkeen kotiin, ja pojat jäi vielä jatkamaan iltaa.
Olimme Jennin kanssa haaveilleet monta päivää mani-&pedikyyristä ja lauantaille sitten saimme varattua ajat. Enpä ollut aikaisemmin kumpaakaan hoitoa kokeillut, mutta oli kyllä ihanaa! Ihan hävetti maksaa tuosta lystistä naurettavat vajaata 5 euroa, Suomessa kun taitaa saada vastaavasta pulittaa 50 euroa vähintään! Hoitolasta lähdön jälkeen (juuriharjalla hankauksen yms. mukavan :)) kantapääni näyttivät hetken lähes naisellisilta ja kynsiin sai kivan värin juhannuskekkereitä varten:)
Juhannusjuhlat alkoi viiden maissa lauantaina, mutta me päästiin sattuneesta syystä paikan päälle vasta seitseman maissa. Tuktukilla mentiin ja tottakai kuskilla ei ollut pienintäkään haisua siitä, minne oltaisiin menossa!:D Eikä ollut myöskään niillä 20 muulla kuskilla, joilta meidän kuski kävi kysymässä tietä.. Siinähän sitten jo ennätti sadekin yllättää, mutta onneksi puhelimet on keksitty ja puhelimen toiseen päähän saatiin laon kielen tulkkiapua, niin tunnin harhailun jälkeen löysimme tiemme juhlapaikalle. Nooh, itse juhlat oli ja meni miten meni, mutta kotiin päästiin autokyydillä, se oli aika jees:)
Sunnuntain vastaisena yönä oli maailman mukavin tunne herätä ei krapulaan vaan siihen, että maha oli aivan sekaisin!! Kolme viikkoa olinkin saanut olla ja syödä mitä lystäsi, joten olihan se jo aikakin mahapöhön tulla ja yllättää. Sunnuntai meni siis mun osalta hieman ohi, mutta Mikko ja Jennikin taisi ottaa tuon päivän aika lailla loikoillen vaan. Mahaepisodi oli omiaan tuomaan pintaan myös pienoisen koti-ikävän, mutta siihen auttoi yllättävän hyvin soitto kotiin ja tieto, että siellä sataa ja täällä ei ;)
Kolmas viikko takanapäin ja vasta nyt löysin aikaa kirjoitella kuluneiden päivien kuulumisia.
Alkuviikolla ei tapahtunut muistaakseni oikein mitään mullistavaa. Pomon kanssa saatiin vihdoin vähän tolkkua siihen, mitä meidän pitäis täällä olon aikana tehdä. Kovasti meille on toitotettu, että 2kuukautta on niin lyhyt aika, ettei me millään voida ehtiä luomaan mitään kovin suurta ja mullistavaa. Ainakin mulla on ollut paljon oppimista täkäläisen, suomalaisesta työtahdista poikkeavan rytmin sisäistämisessä samoin kuin mua on meinannut turhauttaa tunne siitä, etten saa työpäivinä mitään aikaan! Kuitenkin, uskon, että vasta jälkeenpäin sen tulee tajuamaan, mitä todella on paikasta saanut otettua , ja mitä itse on antanut. Tulevista vviikoista ja työtehtävistä sen verran, että tulemme varmaan aika pitkälti keskittymään yhden ranskalaisen harjoittelijan avustamiseen. Tämä harjoittelija, Oceane nimeltään, työskentelee täällä hyönteisten kasvatuksen parissa: hyönteisfarmauksesta
(eli suomeksi sanottuna torakoiden/heinäsirkkjen/toukkien/matojen yms. kasvattaminen ruoaksi) kaavaillaan yhtä mahdollista apukeinoa varsinkin köyhän maaseutuväestön aliravitsemuksen torjuntaan. Toivon mukaan pian lanseerattava idea on todella mielenkiintoinen ja hyönteiset ravintona todella hyvin laolaiseen kulttuuriin istuva. Minä ja Jenni päästään myös perehtymään aiheeseen, sillä meidän tehtävänä on tehdä taustatyötä hyönteisten ravitsemuksellisesta arvosta; mm. etsimme aiheesta tehtyjä tutkimuksia ja kirjoitamme yhteenvedon niiden pohjalta. Ensi viikolla mennään Oceanen kanssa torille ja ötökkäbaariin tutkailemaan, mitä lajeja on kaupan syötäväksi. Minäkin jo pääsin maistamaan heinäsirkkoja, aika rapsakoita ja melkoisen hyviä itse asiassa olivat (ainoastaan koivet jäi ikävästi hampaaan koloon loppupäiväksi ;)), jospa sitten tiistaina pääsee kokemaan sirkkojen lisäksi muitakin makuelämyksiä...
Viikko hurahti nopeaan viikonloppua ja lauantain juhannusjuhlia odotellessa. Mikon kanssa löydettiin huippu japanilainen ruokapaikka ja ollaankin ehditty jo kahdesti käydä siellä sushia nautiskelemassa:) Jennikin löysi tällä viikolla pari hyvää kasvisruokapaikkaa, mutta me ollaan pysytty enemmän lihalinjalla... Parina iltana käytiin istuksimassa Mekongin varren rantakuppilassa. Patjojen päällä loikoilu oli oikein mukavaa ja ruoka hyvää. Pian näitä kuppiloita ei enää ole, sillä ne jäävät rakenteilla olevan padon alle, todella harmi juttu:(. Hienoa kuitenkin, että saatiin mahdollisuus nähdä tämä paikka vielä sellaisena mitä se nyt on vaikka kuulemma ei tätäkään voi verrata esim. kahden vuoden takaiseen.
Yksi viikon kohokohta oli toisaalta myös se, että vihdoinviimein muutettiin sateisesta majastamme uuteen kotiin. Muuttaminen sujui varsin kivuttomasti: mä ja Jenni pakattiin kamat ja Mikko kuskasi suurimman osan tavaroista skootterilla uuteen paikkaan. Tarkemman tutkiskelun jälkeen tajusimme, että kotipihamme miljöö on kuin suoraan Salvador Dalin maalauksesta; samalla aitojen rajaamalla tontilla on ehkä kymmenisen taloa, osa paritaloja niin kuin meilläkin ja osa yksittäisiä taloja. Jokainen talo on oma nähtävyytensä - yksikään talo ei ole neliskanttinen vaan jokainen on erimallinen- löytyy paljon nurkkauksia, ulokkeita, syvennyksiä, pikkuikkunoita, osassa taloista katto ulottuu maahan asti, oma talomme on kuin piparkakkutalo - oikeastaan vaan Dalin valuvat kellot puuttuvat. Toteutuksessa ei ole siis mitään järkeä, mutta ainakin minä rakastuin miljööseen ensi näkemältä!!:) Pihassa on kukkainen puutarha ja eläimistöä löytyy runsaasti kissoista gekkoihin ja läskeihin rupisammakoihin. Naapuritontilla (eli käytännössä meidänn ikkunan alla) samoilee lehmiä - totesin niiden olevan maailman onnellisimpia vapaita lehmiä, niin lokoisat oltavat niillä tuossa näyttää olevan ja ammumisestakin sen voi päätellä:) Iltaisin alkaa heinäsirkkojen kuorolaulu ja aamulla on mukava herätä siihen, kun koko kylän kukot huutaa kilpaa kukkokiekuu.
Viikonloppu tuli vihdoin ja lepäilyn tarpeessa sitä kyllä jo taas vähän oltiinkin. Perjantaina käytiin syömässä Mirvan ja Jaakon kanssa. Suunnitelmissa oli myös mennä keilaamaan, mutta radat oli täynnä joten mie ja Jenni päädyttiin jo kymmenen jälkeen kotiin, ja pojat jäi vielä jatkamaan iltaa.
Olimme Jennin kanssa haaveilleet monta päivää mani-&pedikyyristä ja lauantaille sitten saimme varattua ajat. Enpä ollut aikaisemmin kumpaakaan hoitoa kokeillut, mutta oli kyllä ihanaa! Ihan hävetti maksaa tuosta lystistä naurettavat vajaata 5 euroa, Suomessa kun taitaa saada vastaavasta pulittaa 50 euroa vähintään! Hoitolasta lähdön jälkeen (juuriharjalla hankauksen yms. mukavan :)) kantapääni näyttivät hetken lähes naisellisilta ja kynsiin sai kivan värin juhannuskekkereitä varten:)
Juhannusjuhlat alkoi viiden maissa lauantaina, mutta me päästiin sattuneesta syystä paikan päälle vasta seitseman maissa. Tuktukilla mentiin ja tottakai kuskilla ei ollut pienintäkään haisua siitä, minne oltaisiin menossa!:D Eikä ollut myöskään niillä 20 muulla kuskilla, joilta meidän kuski kävi kysymässä tietä.. Siinähän sitten jo ennätti sadekin yllättää, mutta onneksi puhelimet on keksitty ja puhelimen toiseen päähän saatiin laon kielen tulkkiapua, niin tunnin harhailun jälkeen löysimme tiemme juhlapaikalle. Nooh, itse juhlat oli ja meni miten meni, mutta kotiin päästiin autokyydillä, se oli aika jees:)
Sunnuntain vastaisena yönä oli maailman mukavin tunne herätä ei krapulaan vaan siihen, että maha oli aivan sekaisin!! Kolme viikkoa olinkin saanut olla ja syödä mitä lystäsi, joten olihan se jo aikakin mahapöhön tulla ja yllättää. Sunnuntai meni siis mun osalta hieman ohi, mutta Mikko ja Jennikin taisi ottaa tuon päivän aika lailla loikoillen vaan. Mahaepisodi oli omiaan tuomaan pintaan myös pienoisen koti-ikävän, mutta siihen auttoi yllättävän hyvin soitto kotiin ja tieto, että siellä sataa ja täällä ei ;)
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Viidakkoseikkailu ja vahan muutakin
Torstain ja perjantain ohjelmassa meillä oli siis field trip. Zittana (meidän toimiston työntekijä) oli järjestänyt meille mahdollisuuden päästä näkemään paikallisten elämää ja oloja ja paikallista luonnon monimuotoisuutta. Tutustumiskohteena oli luonnonpuisto PKK ja ohjelmassa mm. vaellus, vesiputouksia (Tad Leuk, Tad Xay ja Pha Xay), yöpyminen paikallisten kotona, elefanttitorni Ban Na:ssa sekä tutustuminen temppeliin (Thapabath). PKK:lle tehdään ekoturismireissuja, ja näiden matkojen kysyntä taitaa olla hurjassa kasvussa tänä päivänä.
Lähdimme matkaan kahdella maasturilla (ymmärsin hyvin pian, ettei pienemmällä autolla olisi paljon asiaa sen kaltaiseen maastoon!!) ja meidän kolmen ja Zittanan lisäksi seikkailutiimiimme kuului Khong (Mikon kollega, toimiston toinen virallinen nörtti), Chris (saksalainen yksi harjoittelija lisää), Manola (IT-osaaja ja toimiston monitoiminainen), Phetsamone (toimiston sihteeri), Madam Tam (toimiston rahaliikenteen hoitaja, n. kuusi-seitsemänkymppinen teräsnainen) sekä kaksi kuskia (jotka olisvat ajaneet vaikka läpi harmaan kiven;)). Jahka vihdoin löysimme perille, oli meillä ensin preppaus paikallisten viranomaisten taholta: he informoivat meitä mm. alueen hallinnosta ja siitä, miten turistien tuoma raha jakaantuu alueen eri osapuolien välillä (mm. kylät, oppaat, viranomaiset ym.). Virallisen osuuden jälkeen ajoimme ehkäpä monttuisinta tietä jonka olen nähnyt, Tad Leuk-vesiputouksille, jonka äärellä söimme myös lounaan. Olimme laittaneet jokainen rahaa lounastarpeita varten ja Manola oli sitten hankkinut meille eväät: ruokalistalla oli mitäpä muuta kuin sticky ricea, kananmunia, leipää ja hilloa, "nötköttiä" (länsimaalaista ja paikallista versiota) sekä kuivalihaa (karvoineen päivineen!!, ehkäpä kummallisinta lihaa, mitä olen nähnyt:)), jälkkäriksi mangoa chilisuolasekoituksen kera. Lounaan jälkeen saimme vesipullot käteen ja kehoituksen levittää aurinkorasvaa naamaan, sillä vuorossa oli kävelyä metsässä. On vaikeaa ja laimeaa kuvailla sanoin, mitä kaikkea näimmekään, mutta sen osaan kertoa, että täytyy myöntää, etten ikipäivänä ole kuvitellut että tässä maassa voi olla niin kauniita ja komeita maisemia ja luontoa, mitä tuolla matkalla näimme. En osaa tarkalleen sanoa, mitä nimitystä näistä metsistä käytetään, sillä ihan viidakkoa ne eivät taida olla, mutta todella monimuotoisia kylläkin. En tiedä, mitä tuolta metsästä löytäisin itselleni syötäväksi kelpaavaa, jos yöksi sinne pitäisi jäädä, mutta asiasta kyseltyäni sain kuulla, että metsästä pystyi löytämään vaikka mitä ruokaa. Tietämyksestämme kertoi myös se, että olimme aivan innoissamme sellaisista suloisista valkokarvaisista madoista - paikalliset kehottivat kuitenkin ohittamaan nuo karvaiset kaverit äkkiä, olivat kuulemma vaarallisia! Karvamatojen lisäksi tiellemme sattui muutama tuhatjalkainen, iso määrä perhosia, miljoona muurahaista, hämähäkkejä, yksi pieni käärme ja yksi ISOMPI vihreä käärme (lajista en tiedä, miellyttävämpi olisi nähdä nuo luikertelijat lasin läpi eläintarhassa ;)) sekä paljon muita pieniä höttimönkiäisiä...Uskon myös, ettei täkäläisten tarvitse opetella tunnistamaan jokaista täällä kasvavaa puuta, niitä nimittäin on muutama enemmän kuin Suomessa - - - Torstai oli jos mahdolllista vieläkin hikisempi päivä kuin aikaisemmat ja metsän kosteus vielä lisäsi hikikarpaloiden kehittymistä. Tämä antoikin mitä parhaimmat puitteet pienelle kävelyretkelle, joka lopulta osoittautuikin neljän tunnin vaellukseksi - ei muuta mittään, mutta ilman vettä 4 tuntia tuntui aiiiika pitkältä. Vaelluksen kohokohta oli kuitenkin vesistön ylitys (Mikon sanoin, eihän marssia voi järjestää ilman vesistön ylitystä) - vaatteet päällä ja kengät jalassa tietysti. Kieltämättä tuo kastuminen ainakin virkisti kummasti ja koko reissu nauratti jälkeen päin aika paljon:)
Rankan päivän jälkeen kotiuduimme kylään, Ban Hatkaihin, jossa vietimme yömme paikallisen perheen kotona. Jenni ja minä järjestettiin itellemme suihku eli kannoimme sadevettä pari saavillista vessaan (puumaja pihan perällä) jossa sitten oli hyvä huljutella:) Oon kyllä huomannut, että huljuvessat (reikä lattiassa-malliset siis) ovat täällä paljon miellyttävämpiä kuin pöntöllä varustetut tai Suomen ulkohuussit. Ilta kului leppoisasti Beer Laoa maistellen ja meille tarjottiin myös illallista. Olimme ostaneet matkalle mukaan omiakin eväitä, mutta saimem hyvin pian huomata, ettemme me ainakaan tällä kahden päivän reissulla tule nälkään kuolemaan;)
Perjantaiaamuna herääminen ei sujunut ihan aikataulussa, mutta melkein. Ensalkuun ajoimme Tad Xay-vesiputokselle, josta jatkoimme jalan Pha Xay:lle. Mukana oli tällä kertaa myös kaksi opasta. Oppailla oli mukana verkko, ja oli kieltämättä mielenkiintoista seurata täkäläistä tapaa kalastaa. Iloksemme huomasimme, että kallaa tosiaan tuli eli saimme lounaaksi paistettua kalaa, namnam:) Perjantain vesiputoukset oli vieläkin uljaampi näky kuin torstaina näkemämme. Pakko laittaa teille kuvia näytille, kunhan saan aikaiseksi... Elefantteja emme harmi kyllä päässeet näkemään. Me olimme liikkeellä liian isolla porukalla, minkä takia ei olisi ollut käytännössä mitään toivoa nähdä noita otuksia. Elefantteja siis vielä elää täällä luonnonvaraisina, Ban Na:n alueella kuulemma nelisenkymmentä, mutta määrä ei ainakaan tule lisääntymään salametsästyksen takia.
Paluumatkalla vierailimme myös kahdessa temppelissä.
Väsyneet matkalaiset kotiutuivat viiden maissa Vientianeen, mutta ilta oli vasta aluillaan. Olimme nimittäin sopineet Zittanan, Khongin ja Chrisin kanssa, että lähtisimme juhlimaan seikkailumme onnistumista:) Kävimme siis suihkun ja kaupan kautta ja otimme tuk-tukin kaupunkiin. Päädyimme lopulta siihen, että menemme keilaamaan, jonka jälkeen lauletaan karaokea ja sitten mennään yökerhoon. Keilaaminen ei täällä paljoa maksa, nimittäin 10,000KIP/tunti (1€ = 12,000 KIP) - kengät kaupantekijäisinä. Karaoke sitten jäi lopulta, joten päädyimme suoraan night club Rodeoon. Rodeo on kuulemma yksi suosituimmista yäkerhoista täällä. Heti aluksi huomasimme, että me oltiin Jennin kanssa aivan liian ylipukeutuneita; meillä kun oli housut ja muilla tytöillä vesirajan peittävät hameet/mekot :D Näköjään paikallinen häveliäisyys (mennään uimaan vaatteet päällä ym.) ei ylety yökerhokulttuuriin. Kovin montaa falangia ei paikassa näkynyt, joten saimme osaksemme paljon katseita ja ehkäpä ihmetystäkin...Paikassa olis voinut olla tosi mukavaa, mutta koska musiikkia soitettiin täysillä=niin kovalla, ettei mittään järkee=niin että tärykalvot meinasi haljeta, ei me liian kauaa jaksettu siellä istuksia. Sain käsityksen, ettei täällä pahemmin baarissa tanssita ja viinavalikoimakin oli varsin kattava; viskiä, viskiä ja viskiä :D No me kyllä tanssittiin, mutta viskiin en koskenut ;) Kyllä mietittiin, et voisi mennä uudestaankin, mutta otan silloin korvatulpat mukaan...
Lauantai:
Lepoa, lepoa ja lepoa ja vähän shoppailua - eipä sitä muuta oikein kaivannutkaan. Tarkastettiin Jennin kanssa hieman lisää ostarin putiikkeja ja mukaan tarttui yksi hamekangas (seuraavasta haluan laotyylisen), kauluspaita ja turistipaita jossa on LAOSin kartta. Illalla käytiin syömässä ja meidän piti mennä vielä istuksimaan Mirvan ja Jaakon kanssa. Olin ilmeisesti kuitenkin aika väsynyt viime päivien riennoista, siispä uni tuli jo puoli kympin aikaan eikä me mentykään minnekään.
Sunnuntai:
Sengdara fitness center kutsui jälleen. Kuntosalia, saunaa, uintia ja hierontaa sunnuntain kunniaksi - ensi viikolla tekis mieli käydä kyllä salilla kahdesti, mutta katotaan ,miten aika riittää, koska torstaina on muutto ja viikonloppuna on tiedossa juhannusjuhlat. Ainiin, toisesta skootterista puhkesi rengas, siispä Mikko joutui ottamaan käyttöönsä vaihteellisen mopedin joka osoittautui aika kököksi. Onneksi entinen saadaan takaisin jo heti huomenna.
Torstain ja perjantain ohjelmassa meillä oli siis field trip. Zittana (meidän toimiston työntekijä) oli järjestänyt meille mahdollisuuden päästä näkemään paikallisten elämää ja oloja ja paikallista luonnon monimuotoisuutta. Tutustumiskohteena oli luonnonpuisto PKK ja ohjelmassa mm. vaellus, vesiputouksia (Tad Leuk, Tad Xay ja Pha Xay), yöpyminen paikallisten kotona, elefanttitorni Ban Na:ssa sekä tutustuminen temppeliin (Thapabath). PKK:lle tehdään ekoturismireissuja, ja näiden matkojen kysyntä taitaa olla hurjassa kasvussa tänä päivänä.
Lähdimme matkaan kahdella maasturilla (ymmärsin hyvin pian, ettei pienemmällä autolla olisi paljon asiaa sen kaltaiseen maastoon!!) ja meidän kolmen ja Zittanan lisäksi seikkailutiimiimme kuului Khong (Mikon kollega, toimiston toinen virallinen nörtti), Chris (saksalainen yksi harjoittelija lisää), Manola (IT-osaaja ja toimiston monitoiminainen), Phetsamone (toimiston sihteeri), Madam Tam (toimiston rahaliikenteen hoitaja, n. kuusi-seitsemänkymppinen teräsnainen) sekä kaksi kuskia (jotka olisvat ajaneet vaikka läpi harmaan kiven;)). Jahka vihdoin löysimme perille, oli meillä ensin preppaus paikallisten viranomaisten taholta: he informoivat meitä mm. alueen hallinnosta ja siitä, miten turistien tuoma raha jakaantuu alueen eri osapuolien välillä (mm. kylät, oppaat, viranomaiset ym.). Virallisen osuuden jälkeen ajoimme ehkäpä monttuisinta tietä jonka olen nähnyt, Tad Leuk-vesiputouksille, jonka äärellä söimme myös lounaan. Olimme laittaneet jokainen rahaa lounastarpeita varten ja Manola oli sitten hankkinut meille eväät: ruokalistalla oli mitäpä muuta kuin sticky ricea, kananmunia, leipää ja hilloa, "nötköttiä" (länsimaalaista ja paikallista versiota) sekä kuivalihaa (karvoineen päivineen!!, ehkäpä kummallisinta lihaa, mitä olen nähnyt:)), jälkkäriksi mangoa chilisuolasekoituksen kera. Lounaan jälkeen saimme vesipullot käteen ja kehoituksen levittää aurinkorasvaa naamaan, sillä vuorossa oli kävelyä metsässä. On vaikeaa ja laimeaa kuvailla sanoin, mitä kaikkea näimmekään, mutta sen osaan kertoa, että täytyy myöntää, etten ikipäivänä ole kuvitellut että tässä maassa voi olla niin kauniita ja komeita maisemia ja luontoa, mitä tuolla matkalla näimme. En osaa tarkalleen sanoa, mitä nimitystä näistä metsistä käytetään, sillä ihan viidakkoa ne eivät taida olla, mutta todella monimuotoisia kylläkin. En tiedä, mitä tuolta metsästä löytäisin itselleni syötäväksi kelpaavaa, jos yöksi sinne pitäisi jäädä, mutta asiasta kyseltyäni sain kuulla, että metsästä pystyi löytämään vaikka mitä ruokaa. Tietämyksestämme kertoi myös se, että olimme aivan innoissamme sellaisista suloisista valkokarvaisista madoista - paikalliset kehottivat kuitenkin ohittamaan nuo karvaiset kaverit äkkiä, olivat kuulemma vaarallisia! Karvamatojen lisäksi tiellemme sattui muutama tuhatjalkainen, iso määrä perhosia, miljoona muurahaista, hämähäkkejä, yksi pieni käärme ja yksi ISOMPI vihreä käärme (lajista en tiedä, miellyttävämpi olisi nähdä nuo luikertelijat lasin läpi eläintarhassa ;)) sekä paljon muita pieniä höttimönkiäisiä...Uskon myös, ettei täkäläisten tarvitse opetella tunnistamaan jokaista täällä kasvavaa puuta, niitä nimittäin on muutama enemmän kuin Suomessa - - - Torstai oli jos mahdolllista vieläkin hikisempi päivä kuin aikaisemmat ja metsän kosteus vielä lisäsi hikikarpaloiden kehittymistä. Tämä antoikin mitä parhaimmat puitteet pienelle kävelyretkelle, joka lopulta osoittautuikin neljän tunnin vaellukseksi - ei muuta mittään, mutta ilman vettä 4 tuntia tuntui aiiiika pitkältä. Vaelluksen kohokohta oli kuitenkin vesistön ylitys (Mikon sanoin, eihän marssia voi järjestää ilman vesistön ylitystä) - vaatteet päällä ja kengät jalassa tietysti. Kieltämättä tuo kastuminen ainakin virkisti kummasti ja koko reissu nauratti jälkeen päin aika paljon:)
Rankan päivän jälkeen kotiuduimme kylään, Ban Hatkaihin, jossa vietimme yömme paikallisen perheen kotona. Jenni ja minä järjestettiin itellemme suihku eli kannoimme sadevettä pari saavillista vessaan (puumaja pihan perällä) jossa sitten oli hyvä huljutella:) Oon kyllä huomannut, että huljuvessat (reikä lattiassa-malliset siis) ovat täällä paljon miellyttävämpiä kuin pöntöllä varustetut tai Suomen ulkohuussit. Ilta kului leppoisasti Beer Laoa maistellen ja meille tarjottiin myös illallista. Olimme ostaneet matkalle mukaan omiakin eväitä, mutta saimem hyvin pian huomata, ettemme me ainakaan tällä kahden päivän reissulla tule nälkään kuolemaan;)
Perjantaiaamuna herääminen ei sujunut ihan aikataulussa, mutta melkein. Ensalkuun ajoimme Tad Xay-vesiputokselle, josta jatkoimme jalan Pha Xay:lle. Mukana oli tällä kertaa myös kaksi opasta. Oppailla oli mukana verkko, ja oli kieltämättä mielenkiintoista seurata täkäläistä tapaa kalastaa. Iloksemme huomasimme, että kallaa tosiaan tuli eli saimme lounaaksi paistettua kalaa, namnam:) Perjantain vesiputoukset oli vieläkin uljaampi näky kuin torstaina näkemämme. Pakko laittaa teille kuvia näytille, kunhan saan aikaiseksi... Elefantteja emme harmi kyllä päässeet näkemään. Me olimme liikkeellä liian isolla porukalla, minkä takia ei olisi ollut käytännössä mitään toivoa nähdä noita otuksia. Elefantteja siis vielä elää täällä luonnonvaraisina, Ban Na:n alueella kuulemma nelisenkymmentä, mutta määrä ei ainakaan tule lisääntymään salametsästyksen takia.
Paluumatkalla vierailimme myös kahdessa temppelissä.
Väsyneet matkalaiset kotiutuivat viiden maissa Vientianeen, mutta ilta oli vasta aluillaan. Olimme nimittäin sopineet Zittanan, Khongin ja Chrisin kanssa, että lähtisimme juhlimaan seikkailumme onnistumista:) Kävimme siis suihkun ja kaupan kautta ja otimme tuk-tukin kaupunkiin. Päädyimme lopulta siihen, että menemme keilaamaan, jonka jälkeen lauletaan karaokea ja sitten mennään yökerhoon. Keilaaminen ei täällä paljoa maksa, nimittäin 10,000KIP/tunti (1€ = 12,000 KIP) - kengät kaupantekijäisinä. Karaoke sitten jäi lopulta, joten päädyimme suoraan night club Rodeoon. Rodeo on kuulemma yksi suosituimmista yäkerhoista täällä. Heti aluksi huomasimme, että me oltiin Jennin kanssa aivan liian ylipukeutuneita; meillä kun oli housut ja muilla tytöillä vesirajan peittävät hameet/mekot :D Näköjään paikallinen häveliäisyys (mennään uimaan vaatteet päällä ym.) ei ylety yökerhokulttuuriin. Kovin montaa falangia ei paikassa näkynyt, joten saimme osaksemme paljon katseita ja ehkäpä ihmetystäkin...Paikassa olis voinut olla tosi mukavaa, mutta koska musiikkia soitettiin täysillä=niin kovalla, ettei mittään järkee=niin että tärykalvot meinasi haljeta, ei me liian kauaa jaksettu siellä istuksia. Sain käsityksen, ettei täällä pahemmin baarissa tanssita ja viinavalikoimakin oli varsin kattava; viskiä, viskiä ja viskiä :D No me kyllä tanssittiin, mutta viskiin en koskenut ;) Kyllä mietittiin, et voisi mennä uudestaankin, mutta otan silloin korvatulpat mukaan...
Lauantai:
Lepoa, lepoa ja lepoa ja vähän shoppailua - eipä sitä muuta oikein kaivannutkaan. Tarkastettiin Jennin kanssa hieman lisää ostarin putiikkeja ja mukaan tarttui yksi hamekangas (seuraavasta haluan laotyylisen), kauluspaita ja turistipaita jossa on LAOSin kartta. Illalla käytiin syömässä ja meidän piti mennä vielä istuksimaan Mirvan ja Jaakon kanssa. Olin ilmeisesti kuitenkin aika väsynyt viime päivien riennoista, siispä uni tuli jo puoli kympin aikaan eikä me mentykään minnekään.
Sunnuntai:
Sengdara fitness center kutsui jälleen. Kuntosalia, saunaa, uintia ja hierontaa sunnuntain kunniaksi - ensi viikolla tekis mieli käydä kyllä salilla kahdesti, mutta katotaan ,miten aika riittää, koska torstaina on muutto ja viikonloppuna on tiedossa juhannusjuhlat. Ainiin, toisesta skootterista puhkesi rengas, siispä Mikko joutui ottamaan käyttöönsä vaihteellisen mopedin joka osoittautui aika kököksi. Onneksi entinen saadaan takaisin jo heti huomenna.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Sabaidee pitkästä aikaa
13.6. lauantai
Kaisa
Huhheijaa, onpahan ollut viikko! Fiilikset on heitelly melkoista vuoristorataa, mutta loppuviikkoa kohti on olotila jo kohentunut reilusti plussan puolelle...
Päivitys alkuviikon tapahtumista: Kuten Mikko jo kirjoittikin, meillä on ollut varsin ikäviä ongelmia asunnon kanssa. Maanantaina myrskysi täällä olon aikana ensimmäistä kertaa oikein olan takaa ja kauhuksemme huomasimme, ettei uutta kotiamme ole tehty sadekautta varten - vessan katto vuotaa kauttaaltaan ja sadevettä roiskuaa sisään myös makkarin ikkunan rakosista ja katon rajasta. Edelleen, viemärijärjestelmä on vallankumouksellinen; vessan lattian rajassa on reikä, josta suihkuveden pitäisi päästä ulos (suoraan pihalle siis), ainoastaan kukaan vaan ei ole tajunnut sitä, ettei reikää ehkä kannattaisi tehdä lattiatasoa korkeammalle, koska eihän se vesi siitä silloin mihinkään pääse, siispä kylpyhuoneesta löytyy mukava tulva joka suihkukerran jälkeen. Vesiepisodi oli mulle ja Jennille viimeinen pisara ja me päätettiin, ettei tähän kämppään voi jäädä - ihan jo turvallisuussyystä!
Kylppärikatastrofi vaikutti enemmän ja vähemmän meidän kaikkien mielialaan, mutta uskallan sanoa, että ainakin oma kärsivällisyyskynnykseni nousi alkuviikon jälkeen aimo annoksen. Noh, tiistaina sitten käytiin katsomassa yhtä mahdollista uutta kämppää, tämän yhdenkin kämpän löytäminen teki tuskaa ja vei aikaa&voimia, nimittäin vuokranantajat eivät hevillä suostu vuokraamaan asuntoa näin lyhyeksi aikaa. Tämä asunto osoittautui kuitenkin liian kalliiksi, vuokra olis ollut 420 dollaria/kk plus 100 dollarin suuruinen lyhyen ajan lisä päälle, siispä oltiin taas lähtötilanteessa. Sattui kuitenkin niin sopivasti, että yksi täällä asuva suomalaisnainen muuttaa pois ensi viikon lopulla, ja koska olin itse asiassa ollut häneen yhteydessä jo ennen matkaa Suomesta käsin, tiesin hänen olevan mahdollinen viimeinen oljenkorsi auntoasiassa. Kävimmekin jo heti tiistai-iltana katsastamassa naisen asunnon ja se oli ihan huippu! :) Talo on englantilaistyylinen kaksikerroksinen - alakerrassa on oleskelutila ja keittiö, josta on ovi pihamaalle. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, parveke ja kylppäri - niin ja paljon erikoisia tyhjiä nurkkauksia. Heli lupasi selvittää vuokranantaltaan, sopiiko hänelle, että muuttaisimme taloon Helin lähdettyä. Keskiviikkona sitten saimme kuulla, että asia oli ok vuokranantajille, joten juhannuksen kunniaksi pääsemme ensi viikolla taas vaihteeksi muuttamaan, jee!
Tottakai asia ei vieläkään sujunut täysin käsikirjoituksen mukaan, sillä ensin oli selvitettävä asiat ja ongelmat nykyisen kämpän vuokraemännän ja isännän kanssa. Mehän maksettiin tämänhetkisestä kämpästä alkujaan 200 dollarin varausmaksu, joten rahaa oli saatava takaisin tai vaihtoehtoisesti "kulutettua" se asumalla. Noh, varmaan jo osaattekin arvata, ettei täällä ainakaan rahojaan tule takaisin saamaan, siispä kysyimme, saisimmeko asua tässä vielä ensi viikon loppuun. Eihän se nyt tuosta vaan käynyt, vaan lisää Kippejä olis pitäny alkaa pöytään latomaan. Monen mutkan kautta päädyttiin lopputulokseen eli että meidän pitää vielä maksaa lisää asumisesta 10 dollaria (kuukausivuookra muuttui siis lopulta päivähinnaksi) sekä maksu pyykkäyksestä ja sähköstä. Paikallisesta mentaliteetista voi olla hyvin montaa mieltä; Ainakin ite olen ollut tosi väsynyt ja stressissä koko viikon taistelun jälkeen, joten kaipa tuo lopputulos on ihan ok. Saimmepa ainakin helvetin hyvän oppitunnin siitä, mitkä asiat kannattaa tarkistaa asuntoa vuokrattaessa!
Kaikesta huolimatta keskiviikkona aurinko jo näytti antavan valoa meidän risukasaan. Töiden jälkeen käytiin kirjoittamassa vuokrasopimukset meidän tulevan vuokraemännän kanssa. Illalla käytiin katsomassa World Environment Day:n kunniaksi tehty ilmastonmuutosaiheinen elokuva. Leffaa oli katsomassa meidän toimiston porukkaa ja lisäksi muita YK:n työntekijöitä (näin ainakin minä päättelin). Tarjolla oli myös ilmaista juomaa ja pitsaa. Mukava ilta oli kaikin puolin. Leffa oli visuaalisesti hieno ja aiheeltaan ja kuvaukseltaan tunteita herättävä. Saimme siis jo hieman rentouduttua alkuviikon itkun ja parkumisen jälkeen, etenkin vielä kun leffaa sai katsella vaaka-asennossa, sillä tuolien sijaan paikassa oli löhöilysohvia :) Hirmu pitkäksi aikaa ei voitu jäädä viiniä nautiskelemaan, sillä torstaiaamuna oli luvassa herätys klo 6.00. Siitä lisää seuraavan kerran...
Kaisa
Huhheijaa, onpahan ollut viikko! Fiilikset on heitelly melkoista vuoristorataa, mutta loppuviikkoa kohti on olotila jo kohentunut reilusti plussan puolelle...
Päivitys alkuviikon tapahtumista: Kuten Mikko jo kirjoittikin, meillä on ollut varsin ikäviä ongelmia asunnon kanssa. Maanantaina myrskysi täällä olon aikana ensimmäistä kertaa oikein olan takaa ja kauhuksemme huomasimme, ettei uutta kotiamme ole tehty sadekautta varten - vessan katto vuotaa kauttaaltaan ja sadevettä roiskuaa sisään myös makkarin ikkunan rakosista ja katon rajasta. Edelleen, viemärijärjestelmä on vallankumouksellinen; vessan lattian rajassa on reikä, josta suihkuveden pitäisi päästä ulos (suoraan pihalle siis), ainoastaan kukaan vaan ei ole tajunnut sitä, ettei reikää ehkä kannattaisi tehdä lattiatasoa korkeammalle, koska eihän se vesi siitä silloin mihinkään pääse, siispä kylpyhuoneesta löytyy mukava tulva joka suihkukerran jälkeen. Vesiepisodi oli mulle ja Jennille viimeinen pisara ja me päätettiin, ettei tähän kämppään voi jäädä - ihan jo turvallisuussyystä!
Kylppärikatastrofi vaikutti enemmän ja vähemmän meidän kaikkien mielialaan, mutta uskallan sanoa, että ainakin oma kärsivällisyyskynnykseni nousi alkuviikon jälkeen aimo annoksen. Noh, tiistaina sitten käytiin katsomassa yhtä mahdollista uutta kämppää, tämän yhdenkin kämpän löytäminen teki tuskaa ja vei aikaa&voimia, nimittäin vuokranantajat eivät hevillä suostu vuokraamaan asuntoa näin lyhyeksi aikaa. Tämä asunto osoittautui kuitenkin liian kalliiksi, vuokra olis ollut 420 dollaria/kk plus 100 dollarin suuruinen lyhyen ajan lisä päälle, siispä oltiin taas lähtötilanteessa. Sattui kuitenkin niin sopivasti, että yksi täällä asuva suomalaisnainen muuttaa pois ensi viikon lopulla, ja koska olin itse asiassa ollut häneen yhteydessä jo ennen matkaa Suomesta käsin, tiesin hänen olevan mahdollinen viimeinen oljenkorsi auntoasiassa. Kävimmekin jo heti tiistai-iltana katsastamassa naisen asunnon ja se oli ihan huippu! :) Talo on englantilaistyylinen kaksikerroksinen - alakerrassa on oleskelutila ja keittiö, josta on ovi pihamaalle. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, parveke ja kylppäri - niin ja paljon erikoisia tyhjiä nurkkauksia. Heli lupasi selvittää vuokranantaltaan, sopiiko hänelle, että muuttaisimme taloon Helin lähdettyä. Keskiviikkona sitten saimme kuulla, että asia oli ok vuokranantajille, joten juhannuksen kunniaksi pääsemme ensi viikolla taas vaihteeksi muuttamaan, jee!
Tottakai asia ei vieläkään sujunut täysin käsikirjoituksen mukaan, sillä ensin oli selvitettävä asiat ja ongelmat nykyisen kämpän vuokraemännän ja isännän kanssa. Mehän maksettiin tämänhetkisestä kämpästä alkujaan 200 dollarin varausmaksu, joten rahaa oli saatava takaisin tai vaihtoehtoisesti "kulutettua" se asumalla. Noh, varmaan jo osaattekin arvata, ettei täällä ainakaan rahojaan tule takaisin saamaan, siispä kysyimme, saisimmeko asua tässä vielä ensi viikon loppuun. Eihän se nyt tuosta vaan käynyt, vaan lisää Kippejä olis pitäny alkaa pöytään latomaan. Monen mutkan kautta päädyttiin lopputulokseen eli että meidän pitää vielä maksaa lisää asumisesta 10 dollaria (kuukausivuookra muuttui siis lopulta päivähinnaksi) sekä maksu pyykkäyksestä ja sähköstä. Paikallisesta mentaliteetista voi olla hyvin montaa mieltä; Ainakin ite olen ollut tosi väsynyt ja stressissä koko viikon taistelun jälkeen, joten kaipa tuo lopputulos on ihan ok. Saimmepa ainakin helvetin hyvän oppitunnin siitä, mitkä asiat kannattaa tarkistaa asuntoa vuokrattaessa!
Kaikesta huolimatta keskiviikkona aurinko jo näytti antavan valoa meidän risukasaan. Töiden jälkeen käytiin kirjoittamassa vuokrasopimukset meidän tulevan vuokraemännän kanssa. Illalla käytiin katsomassa World Environment Day:n kunniaksi tehty ilmastonmuutosaiheinen elokuva. Leffaa oli katsomassa meidän toimiston porukkaa ja lisäksi muita YK:n työntekijöitä (näin ainakin minä päättelin). Tarjolla oli myös ilmaista juomaa ja pitsaa. Mukava ilta oli kaikin puolin. Leffa oli visuaalisesti hieno ja aiheeltaan ja kuvaukseltaan tunteita herättävä. Saimme siis jo hieman rentouduttua alkuviikon itkun ja parkumisen jälkeen, etenkin vielä kun leffaa sai katsella vaaka-asennossa, sillä tuolien sijaan paikassa oli löhöilysohvia :) Hirmu pitkäksi aikaa ei voitu jäädä viiniä nautiskelemaan, sillä torstaiaamuna oli luvassa herätys klo 6.00. Siitä lisää seuraavan kerran...
9.6.2009 Mikko
En ole nyt pariin päivään kirjoittanut blogia ollenkaan. Kaisa on kyllä tähän tietokoneelle terapian merkeissä omia ajatuksiaan kirjoitellut, mutta itse olen keskittynyt enimmäkseen Housen 3.nteen tuotantokauteen. Parin päivän aikana on ollut paljon pieniä juttuja jotka on oleellisesti vaikuttunut meidän kaikkien mielialaan. Olo on hieman kuin Big Brother talossa kun kaikki sinun liikkeet, tekemiset ja sanomiset näkyvät kaikille. Meillä on ollut hieman talo-ongelmia joista olen ottanut videotakin. Kun rankkasade alkaa, ei meidän vessassa tarvitse suihkua laittaa ollenkaan päälle. Meidän vessa on hieman erillään muusta talosta joten sillä on oma erillinen katto. Katto on muuten ok, mutta seinien päädyistä puuttuu suojapalat joten veden räiskyminen ja viistosti sataminen sataa meidän vessan puulevy katon päälle jonka jälkeen vesi valuu lamppuja pitkin kylppäriin. Muuten olen kyllä tykännyt tästä talosta. Ainoastaan viihtyvyyttä syö pieni tila. Talo on erittäin nätti ulkoa ja sisältäpäin ja talossa on erittäin auttavaista väkeä. Meidän vastapäätä asuu nuori mies jonka tehtävänä on samalla toimia vartijana. Aina kun lähden tuohon pihalle tupakille esim klo 1. yöllä, nousee tämä kaveri sängystä ylös ja tulee minun seurakseni tuohon pihalle. Hän avaa aina oven ja auttaa myös skootterin kanssa. Hän ei puhu sanaakaan englantia, mutta hymyilee erittäin kauniisti. Tälläisiä kavereita saisi olla enemmänkin maailmassa. Tytöt ei ehkä ole samalla tavalla näitä asioita huomannut ja tietenkin kun joku hieman avautuu niin se vaikuttaa muidenkin mielialaan ja edesauttaa taas muiden avautumista. Hyvin ollaan kyllä muuten kolmestaan pärjätty. Tytöt kävi päivällä katsomassa yhtä taloa. Kuvien perusteella pidin taloa erittäin nättinä, mutta joku ei vissiin vaan napannut. Nyt illalla koimme ensimmäisen pelottavan ukkosmyrskyn. Eroa suomalaiseen ukkosmyrkyyn on kuin yöllä ja päivällä. Salamointi on aivan jatkuvaa ja ja vettä tulee oikeasti kuin sankosta kaatamalla. Pari kertaa salama iski aivan meidän lähelle jonka takia sähköt katkesi pariin otteeseen kaikkialta. Kun pahin oli ohi, makasimme Kaisan kanssa meidän sängyllä hyttysverkon alla ja katselimme taivaalla välkkyviä salamoita. Kerkesin juuri puhua pallosalamoista kun näin ensimmäisen "pallosalaman" elämäni aikana. Taivaalla lensi hieman pyörstötähteä muistuttava salama erittäin nopeasti. Hieno näky, vaikka kestikin vain hetken. Hetken hämmästelyn jälkeen lähdimme kävelemään mutaisia katuja pitkin erään suomalaisnaisen luo joka työskentelee paikallisessa ruotsalaisessa lastentarhassa. Hänen talonsa iski minulle silmään heti kun kävelimme ovesta sisään. Ei se talo ollut mikään uusi, mutta tykästyin varsinkin talon olohuoneeseen. Toivon että se talo nyt kelpaa muillekkin. Olisi hauska jostain löytää nämä vaihtoonlähdön mieliala kaaviot. Eivät sattuneet mukaan, ja en kyllä millään muista niitä vaiheita joita mieli vaihdon aikana kokee. Tälläiset asiat kun tiedostaisi niin osaisi tulkita itseään ja muita paljon paremmin ja olokin olisi varmasti erilainen. Ei minua muuten ole täällä oikein ketuttanut paitsi alkupäivinä homeisessa guesthousessa. Sellaiset hetket jolloin saa käydä hetkeksi makaamaan, kuunnella musiikkia, katsella tv-sarjoja, lukea kirjaa, tai olla muuten vaan ihan hiljaa piristää mielialaa kummasti ja auttaa rauhoittumaan. Yhden asian olen täältä Laosissa oppinut; hosuminen, kiirehtiminen tai muuten vaan stressaaminen ei paranna asioita millään tavalla ja kuluttaa aivan turhaan energiaa. Olen huomannut Kaisassakin pieniä muutoksia, toki mielialat vaihtelee ja joskus pienetkin asiat ärsyttää, mutta Kaisa on oppinut hieman nauramaan pienille kommelluksille ja epäkohdille. Myös hyvä huomio on Kaisa + Skootteri = palovamma, sai nimittäin jo toisen mopotatuointinsa meidän reissuhistorian aikaan. Koska matkoja on oikeastaan ollut kolme, on helppo laskea todennäköisyys jolla Kaisa saa matkan aikana palovamman. kyseinen luku on tällä hetkellä on 66% joka johtuu siitä että emme Bulgariassa ollessamme vuokranneet tai ajaneet skoottereilla kertaakaan. Rakkain terveisin Mikko.
En ole nyt pariin päivään kirjoittanut blogia ollenkaan. Kaisa on kyllä tähän tietokoneelle terapian merkeissä omia ajatuksiaan kirjoitellut, mutta itse olen keskittynyt enimmäkseen Housen 3.nteen tuotantokauteen. Parin päivän aikana on ollut paljon pieniä juttuja jotka on oleellisesti vaikuttunut meidän kaikkien mielialaan. Olo on hieman kuin Big Brother talossa kun kaikki sinun liikkeet, tekemiset ja sanomiset näkyvät kaikille. Meillä on ollut hieman talo-ongelmia joista olen ottanut videotakin. Kun rankkasade alkaa, ei meidän vessassa tarvitse suihkua laittaa ollenkaan päälle. Meidän vessa on hieman erillään muusta talosta joten sillä on oma erillinen katto. Katto on muuten ok, mutta seinien päädyistä puuttuu suojapalat joten veden räiskyminen ja viistosti sataminen sataa meidän vessan puulevy katon päälle jonka jälkeen vesi valuu lamppuja pitkin kylppäriin. Muuten olen kyllä tykännyt tästä talosta. Ainoastaan viihtyvyyttä syö pieni tila. Talo on erittäin nätti ulkoa ja sisältäpäin ja talossa on erittäin auttavaista väkeä. Meidän vastapäätä asuu nuori mies jonka tehtävänä on samalla toimia vartijana. Aina kun lähden tuohon pihalle tupakille esim klo 1. yöllä, nousee tämä kaveri sängystä ylös ja tulee minun seurakseni tuohon pihalle. Hän avaa aina oven ja auttaa myös skootterin kanssa. Hän ei puhu sanaakaan englantia, mutta hymyilee erittäin kauniisti. Tälläisiä kavereita saisi olla enemmänkin maailmassa. Tytöt ei ehkä ole samalla tavalla näitä asioita huomannut ja tietenkin kun joku hieman avautuu niin se vaikuttaa muidenkin mielialaan ja edesauttaa taas muiden avautumista. Hyvin ollaan kyllä muuten kolmestaan pärjätty. Tytöt kävi päivällä katsomassa yhtä taloa. Kuvien perusteella pidin taloa erittäin nättinä, mutta joku ei vissiin vaan napannut. Nyt illalla koimme ensimmäisen pelottavan ukkosmyrskyn. Eroa suomalaiseen ukkosmyrkyyn on kuin yöllä ja päivällä. Salamointi on aivan jatkuvaa ja ja vettä tulee oikeasti kuin sankosta kaatamalla. Pari kertaa salama iski aivan meidän lähelle jonka takia sähköt katkesi pariin otteeseen kaikkialta. Kun pahin oli ohi, makasimme Kaisan kanssa meidän sängyllä hyttysverkon alla ja katselimme taivaalla välkkyviä salamoita. Kerkesin juuri puhua pallosalamoista kun näin ensimmäisen "pallosalaman" elämäni aikana. Taivaalla lensi hieman pyörstötähteä muistuttava salama erittäin nopeasti. Hieno näky, vaikka kestikin vain hetken. Hetken hämmästelyn jälkeen lähdimme kävelemään mutaisia katuja pitkin erään suomalaisnaisen luo joka työskentelee paikallisessa ruotsalaisessa lastentarhassa. Hänen talonsa iski minulle silmään heti kun kävelimme ovesta sisään. Ei se talo ollut mikään uusi, mutta tykästyin varsinkin talon olohuoneeseen. Toivon että se talo nyt kelpaa muillekkin. Olisi hauska jostain löytää nämä vaihtoonlähdön mieliala kaaviot. Eivät sattuneet mukaan, ja en kyllä millään muista niitä vaiheita joita mieli vaihdon aikana kokee. Tälläiset asiat kun tiedostaisi niin osaisi tulkita itseään ja muita paljon paremmin ja olokin olisi varmasti erilainen. Ei minua muuten ole täällä oikein ketuttanut paitsi alkupäivinä homeisessa guesthousessa. Sellaiset hetket jolloin saa käydä hetkeksi makaamaan, kuunnella musiikkia, katsella tv-sarjoja, lukea kirjaa, tai olla muuten vaan ihan hiljaa piristää mielialaa kummasti ja auttaa rauhoittumaan. Yhden asian olen täältä Laosissa oppinut; hosuminen, kiirehtiminen tai muuten vaan stressaaminen ei paranna asioita millään tavalla ja kuluttaa aivan turhaan energiaa. Olen huomannut Kaisassakin pieniä muutoksia, toki mielialat vaihtelee ja joskus pienetkin asiat ärsyttää, mutta Kaisa on oppinut hieman nauramaan pienille kommelluksille ja epäkohdille. Myös hyvä huomio on Kaisa + Skootteri = palovamma, sai nimittäin jo toisen mopotatuointinsa meidän reissuhistorian aikaan. Koska matkoja on oikeastaan ollut kolme, on helppo laskea todennäköisyys jolla Kaisa saa matkan aikana palovamman. kyseinen luku on tällä hetkellä on 66% joka johtuu siitä että emme Bulgariassa ollessamme vuokranneet tai ajaneet skoottereilla kertaakaan. Rakkain terveisin Mikko.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)